Tuurenpihlaja on jäykkäoksainen ja ilmavalatvuksinen puu, jonka jykevät versot sekä isot lehdet ja kukinnot näyttävät trooppisilta. Sen kasvu käynnistyy pontevasti hyvin varhain keväällä. Muiden puiden vielä uinuessa tuurenpihlajan isot, tahmeat silmut aukeavat ja smaragdisen heleät, lyijykynänpaksuiset versot ja kookkaat lehdet kehittyvät vauhdilla kesäiseen vehmauteen, loppukevään halloista välittämättä.
Tuurenpihlaja kukkii kesäkuussa hieman kotipihlajaa (S. aucuparia) myöhemmin. Sen valkoinen kukinto on erityisen suuri. Leveisiin terttuihin kypsyvät marjat ovat suuria, oranssinpunaisia ja muodoltaan päärynämäisiä. Lehtiin kehittyy aurinkoisilla paikoilla leimuava, oranssinpunainen syysväri.
Tuurenpihlaja on kotoisin Ullungin saarelta, joka sijaitsee Japaninmerellä, 120 kilometrin päässä Korean rannikolta. Saarella on kymmeniä ainutlaatuisia kasvilajeja, seurauksena eristyneestä sijainnista ja siitä, ettei saari ollut viime jääkaudella mannerjään peittämä.
Suomenkielisen nimensä tuurenpihlaja on saanut löytäjänsä, ruotsalaisen kasvitieteilijän Tor Nitzeliuksen mukaan. 'Dodong' on Nitzeliuksen alkuperäisistä 1976 siemenkeruista valittu yksilö, jota lisätään kasvullisesti, ja josta on nopeasti tullut suosittu koristepuu.
'Dodong'-lajike saatiin Mustilaan 1992 arboretumin 90-vuotisjuhlalahjaksi Ruotsista, ja se lienee ensimmäinen tuurenpihlaja Suomessa. Puu kasvaa Etelärinteellä. Jänikset sen heti söivät, ja Axel Tigerstedt kävi omin käsin vahaamassa puremajälkiä, joista puu sitten hyvin toipui. Muun puuston varjostuksessa se ei kuitenkaan ole päässyt kehittymään täyteen komeuteensa. Mustilassa kasvaa myös valittuja siemenlisättyjä Ullungin pihlajan taimia, Göteborgissa kasvavasta puuryhmästä kerättyä.
Vuonna 2014 Ullungin pihlaja sai viimein virallisen tieteellisen kuvauksen ja nimen: Sorbus ulleungensis.