Suomenpihlaja on Suomesta löydetty ja siten kotimainen puu. Tosin sitä on Lounais-Suomen lisäksi löydetty luonnonvaraisena myös Ruotsin saarilta ja Norjasta. Pietari Kalm antoi puulle nimeksi Sorbus fennica, mutta nykyisin käytetään Linnéen varhemmin antamaa S. hybrida -nimeä, jolla hän tunnusti kysymyksessä olevan risteymän eli hybridin. Vanhemmiksi hän ajatteli koti- ja ruotsinpihlajaa, mutta tiede on myöhemmin osoittanut, että kotipihlajan ohella perimässä on saksanpihlajaa (S. aria). Perimästään johtuen se siis on paitsi kotimainen myös hieman eksoottinen. Näillä piirteillään se on saanut erikoisaseman Dendrologian Seuran tunnuspuuna. Tämä on Arboretum-vierailijankin mukava tietää.
Suomenpihlaja on terve puu, joka soveltuu hyvin julkisiinkin istutuksiin ja jopa leikatuksi pensasaidaksi. Kukkivan oksan lehtilavan tyvessä on yksi tai kaksi erillistä lehdykkäparia, ja lapa on alta harmaanvihreänukkainen. Kukintohuiskilo on pihlajien tapaan kermanvalkea ja tuoksuva. Syyskuussa kypsyvät pyöreät, punaiset marjat, jotka ovat makeita.
Suomenpihlajien väliset pienet erot selittyvät sillä, että risteytyminen kantalajien välillä on tapahtunut muutamia kertoja eri paikoissa. Suomenpihlajan siemenjälkeläiset ovat tavallisesti äitinsä klooneja, mutta se saattaa joskus risteytyä oikeasti jonkin muun pihlajan kanssa.
