Rotevakasvuinen kynäjalava, jota on kutsuttu myös nimellä kynnepää, on nykyisin vähän käytetty ja huonosti tunnettu kotimainen jalopuu. Suomessa se on Hämeessä muun muassa Vanajaveden rantojen tyyppipuita, ja voi rehevissä rantametsissä saavuttaa vuosisatojen aikana yli metrin läpimitan. Erikoisen nimensä puu on saanut eläimen niska- ja selkäjänteen vanhasta nimityksestä kynnepää, sillä kynäjalavan nahkamaista kuorta käytettiin ennen lujuutta vaativaan sidontaan. Myös luokki- eli vemmelpuuksi kynäjalavaa on Hämeessä kutsuttu.
Puu on nuorena hento-oksainen, mutta se kasvaa leveälatvukselliseksi, kupumaiseksi puuksi, jolla on muhkurainen runko. Se kukkii sarjamaisin punaruskein kukinnoin ennen lehtien puhkeamista ja on kukinta-aikaan parhaimmillaan kuin punertavan hunnun peittämä.
Kehityksensä alkuvaiheessa kynäjalava on vuorijalavaa (U. glabra) nopeakasvuisempi. Taimivaiheen jälkeen sen lehti on päältä sileä, kun vuorijalavan lehti puolestaan on hiekkapaperimaisen karhea. Viimeistään juhannuksen tienoilla kypsyvät siemenet ovat pyöreitä, siipipalteellisia, ripsireunaisia, runsaan sentin pituisia pähkylöitä.
Kynäjalavaa kasvaa Mustilassa vanhoina, komeina puina rehevillä lehtomaisilla paikoilla asutuksen ja raunioiden liepeillä. Nokkalaan sitä on istutettu metsiköksikin. Puut ovat Suomessa ainakin tähän asti säästyneet tuhoisalta hollanninjalavataudilta, joka on menneinä vuosikymmeninä hävittänyt suuren osan lämpimämpien maiden jalavista. Kynäjalavan sanotaankin olevan melko kestävä pahamaineista jalavatautia vastaan.
