Suomen kansallispuuksi vuonna 1988 äänestetyllä rauduskoivulla on erityinen asema suomalaisessa maisemassa heleän vihreytensä ja talven graafisen terävien piirteittensä ansiosta. Se on myös osa mielen maisemaamme. Topeliuksen satu Koivu ja tähti on suomalaisille tuttu, ja iltamien näyttämökulisseihinkin ja kesäisten juhlatilojen somisteeksi on koivu kuulunut itseoikeutetusti.
Rauduskoivu on monipuolinen käyttöpuu suomalaisille. Mahla, tuohi, koivuterva eli tökötti, puuaines kirveenvarsiin ja polttopuu ovat olleet tärkeää koivun antia. Lehdeksiä on korjattu lehtikerpuiksi lampaiden ja muiden kotieläinten talviruokintaan, ja vastoilla eli vihdoilla on puhdistauduttu saunassa ruumiillisesti ja henkisesti.
Aikanaan kaskiviljely edisti koivikoiden laajentumista. Rauduskoivu on pioneeripuu, joka ilmestyy mm. hakkuualueille maanpinnan rikkomisen tai metsäpalon jälkeen ällistyttävän tiheinä kasvustoina, ja se valtasi myös kaskiviljelyn jälkeen hylätyt pellot.
Rauduskoivu on avoimella paikalla kookas, leveälatvuksinen puu, jonka kuori on alkuun valkotuohinen, mutta puun ikääntyessä rungon tyviosa muuttuu mustakaarnaiseksi ja halkeilee. Jotkut yksilöt kasvattavat korkeuskasvun päättyessä monimetrisiä riippaoksia. Rauduskoivun tunnistaa varsinkin nuorempien puiden hartsinystyjen karheudesta ja kolmiomaisista tai vinoneliömäisistä lehdistään. Rauduskoivu on varsinkin entisaikaan ollut suosittu pihapuu, ja nykyisinkin taimistot viljelevät sen lukuisia lehtimuotoja ja lajikkeita.
