Tämän ystävän tapaa maassamme liki kaikkialta, ulkoluodoilta kallioharjanteen suojaan kyyristyneenä ja aina ylös Lapin tuntureille asti. Kotipihlaja onkin maapallolla pohjoisimpana luontaisesti kasvava pihlajalaji. Kalevan kansa on aina arvostanut sitä. Se on ollut esi-isillemme pyhä puu, jonka kaatamisen arveltiin tuovan huonoa onnea taloon. 1980-luvulla tehdyssä selvityksessä todettiin, että joka neljännessä pihassa kasvoi yhä pihlaja.
Tyypillisenä pioneeripuuna kotipihlaja kasvaa alkukesästä vitkastelematta. Kasvu päättyy varhain päätesilmun muodostumiseen ja pihlaja alkaa kerätä voimia valmistautuessaan seuraavan kevään kasvuun. Puu kukkii alkukesällä tuoksuvin, valkein huiskilokukinnoin. Pölyttyneestä kukasta kehittyy lähes pyöreä, tumman- tai oranssinpunainen marja. Marjat kelpaavat hyvin paitsi lintujen, myös ihmisten syötäväksi, joskin ovat yleensä happamia.
Pihlajan puuaines on keskikovaa ja sitkeää ja se onkin ollut tärkeä tarvepuuna. Kuriositeettina on mukava tietää, että luontaisista puistamme pihlajalla on polttopuuna korkein lämpöarvo, koivuakin (Betula) suurempi.
