Tämä magnolialaji löydettiin luonnosta jo 1800-luvun lopulla, mutta se saatiin länsimaihin vasta 1977. Kasvienmetsästäjä Ernest Wilson, jota saamme kiittää monista hienoimmista puutarhakasveistamme, keräsi herbaarionäytteitä Magnolia biondiista jo 1907, mutta hänen toimittamansa siemenet eivät koskaan itäneet. Kenties ne olivat matkalla kuivuneet, ja sitä eivät magnoliansiemenet kestä lainkaan.
Laajalti Keski-Kiinassa esiintyvä Magnolia biondii muistuttaa kirjallisuustietojen mukaan suuresti pajunlehtimagnoliaa (M. salicifolia). Sen lehdet ovat melko suuret, suurimmillaan jopa 17 cm pitkät ja 10 cm leveät. Kymmensenttiset kukat ovat yleensä valkoiset, mutta ne voivat myös hieman punertaa. Kukat puhkeavat varhain keväällä jo ennen japaninmagnoliaa (M. kobus). Hyvä siis jos niiden kerrotaan kestävän pientä hallaa.
Talvenkestävyys on maailmalla havaittu varsin hyväksi, ja suppeassa magnoliavalikoimassamme tämä laji on oiva lisä, mikäli se osoittautuu meilläkin kestäväksi. Alppiruusulaaksossa kasvavat taimet eivät tähän mennessä ole saaneet lainkaan pakkas- tai hallavaurioita ja vaikuttavat tarhamagnolioita (Magnolia × loebneri) kestävämmiltä.