Luumupuu on vain viljeltynä tunnettu, juurivesallinen, oraton tai harvaan orainen, syötäviä hedelmiä tekevä puu. Sen alkuperä lienee niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella, jossa kromosomistoltaan kaksiannoksinen kirsikkaluumu (P. cerasifera) on muuttunut moniannoksiseksi. Näitä puita alettiin lisätä varttamis- eli jalonnustekniikalla viimeistään kreikkalais-roomalaisella kaudella. Suomessakin luumuja on viljelty jo yli 300 vuotta.
Luumut ovat runsas- ja valkokukkaisia pikkupuita, joita kannattaa istuttaa myös kukkiensa vuoksi. Hedelmät ovat isompia kuin kirsikkaluumulla, yleensä 4–5 cm paksuja, ja niiden ulkonäkö, väri ja maku vaihtelevat suuresti. Erityisesti hedelmiin liittyvien ominaisuuksien perusteella luumupuut jaetaan ainakin kolmeksi alalajiksi: kriikunat (subsp. insititia), mirabellit (subsp. syriaca) ja vihreäluumut ( subsp. italica). Luumuja on kaikkiaan pari tuhatta lajiketta, joita lisätään kasvullisesti ja jalonnetaan esimerkiksi kirsikkaluumuperusrungoille. Puna- ja keltaluumujen vanhoja, jalojuurisia maatiaiskantoja lisätään myös juurivesoista.
Luumuja käytetään paitsi tuoreena ja säilykkeissä myös kuivattuna. Esimerkiksi Balkanilla kuivattujen luumujen käyttö alkoholiteollisuudessa on merkittävää (slivovits). Kuivaus onkin todella suurisuuntaista toimintaa ja siihen käytetyt lajikkeet ovat muita sokeripitoisempia ns. väskynöitä.