Kasvitieteellisissä kokoelmissa voi Suomessakin kohdata pilviorapihlajan, muuten sitä ei meillä ole kaupallisessa laajuudessa viljelty. Pilviorapihlaja on kotoisin Pohjois-Amerikasta, Appalakkien vuoriston itäpuolelta. Kotiseudullaan se kasvaa leveäksi pikkupuuksi, meillä se saattaa jäädä suureksi pensaaksi.
Pilviorapihlajalla on leveät, pehmeänukkaiset, eloisanvihreät lehdet. Sen valkoiset kukinnot ovat leveät ja nukkaiset ja kukat ja marjat suuremmat kuin useimmilla muilla orapihlajilla. Edullisilla, valoisilla kasvupaikoilla pilviorapihlajasta tulee kasvutavaltaan maalauksellinen, lehtevä ja upeasti kukkiva ja marjova koristepuu.
Pilviorapihlaja on läheistä sukua Suomessa paljon enemmän viljellylle iso-orapihlajalle (C. submollis), jota esiintyy orapihlaja-aidoissamme siellä täällä yleensä taimistovaiheessa mukaan sekaantuneena. Pilviorapihlajan erottaa iso-orapihlajasta puumaisemman kasvutapansa, runsaamman oraisuutensa ja kukkien heteiden suuremman määrän (20) perusteella. Aitaorapihlajaan (C. grayana) verrattuna pilviorapihlajan punainen, päärynänmuotoinen marja on suurempi ja makeampi.
Talvenkestävyys on riittävä ainakin eteläisessä Suomessa. Mustilan nuoret puut on kasvatettu 1993 keruumatkalla kerätyistä siemenistä. Emopuut kasvoivat hyytävätalvisen preeriailmaston alueella.