Muratti on yksi ihmiskunnan varhaisimmista koristekasveista. Englannin kivikautisista hautalöydöistä on löytynyt niin paljon muratin siitepölyä, että on voitu päätellä kukkivia muratteja kerätyn hautakoristeiksi jo 7600 vuotta sitten. Muratin ainavihannat lehdet ovat kautta aikain symboloineet elämän jatkumista talven ja kuoleman yli, erityisesti alueilla joissa havupuita ei juuri kasva. Muratti on yhä suosittu puutarhakasvi Länsi-Euroopassa.
Muratti on ainavihanta köynnös- ja peittokasvi, joka kiinnittyy imujuuriensa avulla monenlaisiin alustoihin ja voi kiivetä esimerkiksi puun runkoa pitkin jopa kymmenen metrin korkeuteen. Nuoriin oksiin muratti tekee 3–5-halkoisia lehtiä, kun taas kukkivien oksien lehdet ovat ehytlaitaiset ja soikeat. Varhaisimpia muratin käyttötapoja kerrotaan olleen lehtien pureskelu Dionysoksen ja Bacchuksen kunniaksi järjestetyissä orgioissa. Tämän piti kiihottaa juhlijoiden uskonnollista virettä. Muratti on myrkyllinen, joten todennäköisesti juhlijat saivat vain ankaria vatsanväänteitä!
Suomessa muratti on talvenarka ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta menestynyt vain maanpeittokasvina. Parhaiten muratti viihtyy runsasmultaisilla, tasaisen kosteilla ja suojaisilla paikoilla, joihin kertyy talvisin runsaasti lunta. Alkuperällä on muratinkin tapauksessa suuri merkitys kestävyydelle. Mustilassa on koekasvatuksessa useita kestävinä pidettyjä muratteja, joiden menestyminen on ollut vaihtelevaa. Oikein valittu kasvupaikka ja lumen antama suoja ovat olleet ehdottomian edellytyksinä parhaidenkin murattien talvehtimiselle.
