Mustilan Alppiruusulaaksossa saa ripauksen aidon pyökkimetsän tunnelmaa. Alppiruusulaakson lämpimässä, multavassa maassa ja muun puuston suojassa yksi komea euroopanpyökki ja pari pienempää pärjäävät paremmin kuin Etelärinteellä, missä pyökit paleltuvat maahan asti kylminä talvina.
1. Arboretumin toimisto ja Puistokahvila
2. Tallinvintti (museo)
3. Mustila Puutarhan taimimyymälä (aiemmin Mustilan taimitarhat)
4. Mustila Viini ja Viinitupa
Mustilan Etelärinteen kookas, vanha, sotatalvetkin kestänyt poppelimagnolia tuhoutui 1970-luvulla maata myöten juhannusviikon yöpakkasten, kuivan kesän ja aikaisen, kylmän talven yhteisvaikutuksesta. Kannosta kasvoi kuitenkin vesa, joka on jälleen varttunut kukkivaan kokoon. Juhannuksen aikoihin puhkeavat kukat ovat vaaleanvihreät ja jäävät lehdistön seassa helposti huomaamatta. Poppelimagnoliassa näyttävintä ei olekaan kukinta vaan rehevä yleisolemus ja kookkaat lehdet, jotka saattavat kasvaa yli 20-senttisiksi.
Pikkuherukasta käytetään myös nimeä lamoherukka, koska se kuvaa hyvin kasvin kasvutapaa. Alunperin lamoherukka-nimi oli annettu Ribes procumbens -lajille, jota ei kuitenkaan ole viljelty myyntiin. Pikkuherukka avaa lehtisilmunsa varhain ja kukkii huomaamattomin herukankukin. Mauttomat marjat ovat punaiset ja lehtien syysväri vaihtelee hienosti oranssista viinipunaiseen.
Kesävihanta, yksikotinen euroopansorvarinpensas kasvaa Euroopassa, ainoastaan kiilamaisesti kapeneva esiintymä työntyy Aasian puolelle Kaspianmeren taa.
Kauniskasvuisen tyrnin tunnistaa helposti ehytlaitaisista, tasasoukista lehdistä, jotka ovat päältä vihertävän- ja alta hopeanharmaat. Silmusuomuissa ja nuorissa versoissa on erikoisia, kilpimäisiä tähtikarvoja. Se on pioneerikasvi ja ehdoton valokasvi. Tyrni sietää auringon paahdetta, tuulta, pakkasta, tulvia ja suolaista maata, mutta ei toisten kasvien varjostusta. Se on levinnyt laajalti kautta Euroopan ja läntisen Aasian, mutta riittävän avoimia kasvupaikkoja alueella on hyvin vähän.
Amerikanvalkopyökki kasvaa luontaisena laajalla alueella itäisessä Pohjois-Amerikassa. Se sietää hyvin varjostusta, kasvaa metsissä usein suurempien puiden alla ja viihtyy kosteilla järvien ja jokien rannoilla. Siitä kasvaa monirunkoinen pensas tai pienikokoinen ja kaunislatvuksinen puu. Tummanharmaa, sileä ja kiiltävä kuori korostaa rungon harjanteita, jotka näyttävät ikäänkuin jännitetyiltä lihaksilta.
Pensasmainen lännenpihlaja kasvaa luontaisesti Pohjois-Amerikan länsirannikolla Alaskasta Uuteen-Meksikoon asti. Sisämaassa se on erityisesti Kalliovuorten laji ja sen levinneisyys ulottuu myös Kaskadivuorten itäisiin laaksoihin. Lännenpihlaja kasvaa luontaisesti matalahkojen kukkuloiden puurajan alapuolisilla, metsäisillä rinteillä.
Jääkaudet ovat tunnetusti muokanneet meillä kasvistoa kovalla kädellä, ja niin ovat mantereen toisella laidalla Japanissakin. Japanin vuoristoissa kasvaa luontaisena monimuotoinen ryhmä ainavihantia alppiruusuja, joiden oletetaan selviytyneen jääkausien yli rannikoilla säilyneissä lämpimissä suojapaikoissa eli refugioissa. Sieltä kasvit levittäytyivät jäätiköiden väistyessä ja joutuivat lopulta vetäytymään vuoristoihin, kun ilmasto muualla lämpeni niille liikaa.
Amurinpioni on keijukaismainen metsien kasvi, jonka kauneusarvot ovat aivan toiset kuin tutuilla puutarhapioneilla: pyöreänpuikeista lehdyköistä koostuvat sinivihreät lehdet muodostavat kauniita kiehkuroita, joiden yläpuolella loistavat tulppaanimaisessa supussa pysyvät kukat, joiden väri voi alkuperästä riippuen olla valkoinen tai ruusunpunainen.