Pieneksi puuksi kehittyvä tataarivaahtera on kotoisin Balkanilta Mustanmeren kautta Uralille ulottuvalta alueelta. Mustilassa Pähkinärinteen alareunaan 1910-luvulla istutetut tataarivaahterat ovat nyt täysikasvuisia puita, jotka ilahduttavat olemuksellaan ympäri vuoden: keväällä pystyt kukkatertut, kesällä punertuvat siemenet, syksyllä komeankeltainen syysväri ja talvella tummat, veistokselliset rungot. Kaunispiirteinen oksisto ja pitkälle talveen oksille jäävät siemenet vielä lisäävät tataarivaahteran koristeellisuutta.
Tataarivaahteraa on lähisukulaisensa mongolianvaahteran (A. tataricum subsp. ginnala) tapaan käytetty Suomessa runsaasti ja pitkään. Tataarivaahteran lehdet ovat miltei liuskattomat, ja se on rotevakasvuisempi ja sivuhaaroiltaan jäykempi kuin mongolianvaahtera. Tataarivaahtera onkin oikeammin monirunkoinen puu kuin koristepensas, joten sille on varattava reilusti kasvutilaa. Se on talvenkestävä ainakin V-vyöhykkeelle asti.
