Sorbus aria - saksanpihlaja

Kun näkee ensi kertaa saksanpihlajan tuulessa välkehtivät, alapuolelta valkonukkaiset lehdet, ei heti tunnistaisi puuta pihlajaksi. Se kuitenkin edustaa suurta euraasialaista pihlajien alasukua, jota monet puulajitieteilijät haluaisivat pitää omana Aria-kasvisukunaan. Olennaisin tuntomerkki kaikille noille 27 lajille on ehytlehtisyys.

Saksanpihlaja on pieni- tai keskikokoinen, kasvutavaltaan kauniisti pyöreähkö tai leveähkö munanmuotoinen puu. Sen kookkaat, jopa 12-senttiset, pyöreätyviset ja puikeansoikeat lehdet ovat alapinnaltaan tiheästi vaaleakarvaiset. Silmuistaan puhkeavat lehdet muistuttavat keväällä hetken aikaa avautuvia magnoliankukkia. Varsinaiset kukinnot puhkeavat pihlajien tapaan kesemmällä lehtien ollessa jo täysikokoisia. Myös valkea huiskilokukinto on tiheäkarvainen. Syysväri on keltainen, ja pitkulaiset marjat vaihtavat kypsyessään väriä vihreästä keltaisen kautta oranssiin ja punaiseenkin.

Saksanpihlaja on siemenestä lisääntyvänä hyvin vaihteleva, ja Mustilankin saksanpihlajat poikkeavat hiukan toisistaan alkuperästä riippuen. Lajikkeitakin on tästä Euroopassa suositusta katupuusta kehitetty, muiden muassa 'Majestica' ja ' Magnifica'. Nuori 'Lutecens'-lajikkeen lehti on yltä ja alta harmaakarvaisena kuin villalapanen.

Suomenkielinen nimi
Saksanpihlaja
Heimo
Rosaceae
Suku
Sorbus
Laji
aria
Koko
4–8 m, luontaisesti joskus jopa 15 m.
Kotipaikka
Keski- ja Etelä-Eurooppa ja Pohjois-Afrikka.
Kuvaus
Pienehkö tai keskikokoinen, ehytlehtinen, leveän kartiomainen tai munanmuotoinen puu, jonka soikea- tai pyöreätyvisten lehtien alapinnat ovat hopeanharmaakarvaiset. Kukinto on 8–15 cm leveä ja syksyllä kypsyvät marjat pitkulaiset.
Kasvupaikka
Aurinko, runsasravinteinen, kuiva tai tuore.
Menestyminen
Vyöhykkeet I–II (III) lisäyslähteestä riippuen.
Ryhmittely
Lehtipuut ja -pensaat