Imeläkirsikka on yleensä juurivesaton hedelmä- ja metsäpuu, joka kasvaa kotipuutarhoista tuttua hapankirsikkaa kookkaammaksi, Suomenkin oloissa runkojohteiseksi 5–10 metriä korkeaksi puuksi. Sen runko on punaruskea- ja kiiltäväkuorinen, poikittaisjuovien koristama, ja kuoren uloin kerros irtoaa poikittaisina suikaleina. Oksat siirottavat yläviistoon eivätkä riipu kuten hapankirsikalla. Imeläkirsikka kukkii lehtien puhkeamisen aikaan valkoisin sarjakukinnoin. Hedelmä on yleensä tummanpunainen, joskus keltainen tai lähes musta, makea tai hapahko. Luonnonkasveilla marjat ovat noin sormenpään kokoisia, mutta hedelmäpuiksi valituilla lajikkeilla huomattavasti suurempi. Juuri näitä kirsikoita myydään kesäisin Suomenkin toreilla; tosin ne on yleensä tuotu Etelä-Euroopasta tai Turkista.
Imeläkirsikka on melko talvenarka Suomessa. Sitä voidaan varmuudella suositella kasvatettavaksi ainoastaan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla, mutta joitakin lupaavia menestymistietoja on saatu sisämaastakin. Mustilaan 1990-luvulla Keski-Ruotsista saadusta koe-erästä on jäljellä nykyisin viisi komeaa puuta.
Jo Ruotsissa on puuseppien tarvepuuksi kasvavia, kunnolla runkopuumaisia imeläkirsikkapuita metsiköiksi asti. Hedelmänviljelytarpeisiin on imeläkirsikasta kehitetty satojen vuosien aikana sadoittain hedelmiltään ja muilta ominaisuuksiltaan erilaisia kirsikkatyyppejä, joista kestävimpiä voidaan meilläkin yrittää kasvattaa hedelmäpuina. Suomessa kyseeseen tulevat lähinnä kestävimmät ruotsalaiset, balttilaiset, valkovenäläiset ja venäläiset jalosteet.
