Monimuotoinen kujasalava on valkosalavan (S. alba) ja silosalavan (S. euxina) risteymiä monessa polvessa keskenään ja takaisinristeymiä kantalajeihin. Puut vaihtelevat niin korkeudeltaan ja kasvutavaltaan kuin versojensa värin ja lehtiensä muodonkin osalta. Rehevillä ja kosteilla paikoilla niistä kasvaa suuria, leveälatvuksisia puita, jotka saattavat tuoda matkailijan mieleen etelänmaiden öljypuut.
Rehevillä ja tuuheilla kujasalavilla on kapeat, kiiltävät, tummanvihreät lehdet, joiden alapuoli on siniharmaa. Versot ovat useimmiten tummanruskeita, mutta ne voivat olla myös kellan- tai punaruskeita, jopa kirkkaanpunaisia tai -keltaisia. Versot katkeilevat herkästi, veteen pudottuaan alkavat kasvattaa juuria ja sopivaan rantaan ajautuessaan niistä saattaa kasvaa uusia puita.
Kujasalavat ovat kotiutuneet ihmisen mukana kaikkialle. Ne jollakin tapaa suosivat valkosalavia enemmän ihmisen muokkaamaa ympäristöä. Arboretumiin lajia on istutettu nimellä piilipuu (S. fragilis), vuonna 1914 Pähkinärinteen alapuolelle, pellon reunaan, jossa se yhä kasvaa. Myrskytuhon jälkeen tehty raju hoitoleikkaus on innoittanut sen uuteen kasvuun. Piika ja Renki-kahvilan ja valtatien välissä kasvavat kaksi puuta ovat oletettavasti hieman nuorempia ja eri alkuperää. Ne tuntuvat jonkin verran herkiltä versoja mustaavalle sienitaudille, joille jotkin kujasalavatyypit ovat toisia alttiimpia.