Kuusamakasvien (Caprifoliaceae) heimoon lukeutuva Abelia on pensassuku, jonka edustajia ei juuri meidän leveysasteillamme tapaa. Ainoastaan korealainen Abelia mosanensis on osoittautunut meillä talvenkestäväksi.
Koreanabelia kukkii keskikesällä voimakastuoksuisin pienin kukin, joiden valkoiset terälehdet muodostavan hauskan kontrastin ruusunpunaisten kukkatorvien kanssa. Pensas sietää kuivahkoa kasvupaikkaa ja kukkii hyvin vieläpä melko varjoisallakin paikalla, mutta kehittyy toki näyttävämmäksi tuoreessa hapahkossa kasvualustassa aurinkoisella paikalla. Kukkanuput muodostuvat jo syksyllä, joten voimakas leikkaus tärvelee seuraavan kevään kukinnan.
Koreanabelia on kesäisessä asussaan huomaamaton, mutta syksyllä pensas pukeutuu parhaimpiinsa. Syysvärityksessä on viehättävä ruusunpunaisen ja oranssin vivahde, jota ei juuri muilla pensailla tapaa. Suomeen koreanabelia on kulkeutunut melko äskettäin Latviasta, jossa sitä on kasvatettu jo neuvostoaikoina silloisten Korean-yhteyksien ansiosta.