Keväisessä kukkaloistossaan onnenpensaat herättävät ansaittua huomiota. Vanhastaan Suomessa viljeltyjen korean- (F. ovata) ja jalo-onnenpensaan (F. 'Northern Gold') lisäksi erittäin lupaavan mantšurianonnenpensaan soisi tulevan suosituksi. Hyvin suppealta alueelta Koillis-Kiinasta kotoisin oleva laji on naapurimaassamme Ruotsissa kuulunut sikäläiseen eliittikasvivalikoimaan jo pitkään, ja amerikkalaiset pitävät sitä yhtenä kylmänkestävimmistä onnenpensaslajeista. Suomessakin sitä on kasvatettu pitkään, mutta vain muutamissa kokoelmissa.
Mantšurianonnenpensaan keltaiset kukat ovat suuremmat kuin useimmilla muilla onnenpensailla, ja sen kukinta alkaa aikaisemmin, Mustilassa jo toukokuun alussa. Myös lehdet ovat hieman pyöreämmät ja suuremmat kuin muilla onnenpensailla. Syksyllä lehdet muuttuvat keltaoransseiksi ja osa peräti viininpunaisiksi. Pystykasvuinen mantšurianonnenpensas jää reilun metrin korkuiseksi, mutta kasvaa ajan kanssa leveyttä juurivesoistaan.