Saarni esiintyy luonnonvaraisena Etelä-Suomessa ja on kasvupaikkansa suhteen kotimaisista jaloista lehtipuista vaateliain. Se kehittyy parhaiten rehevillä ja erittäin kosteilla rinnemailla. Levinneisyysalueen pohjoisemmat esiintymät ovat kosteita korpia, joissa pohjavesi on liikkuvaa. Viljeltynä saarni menestyy III-vyöhykkeelle asti, suojaisalla paikalla pohjoisempanakin, mutta jos saarnia halutaan kasvattaa puistopuina Keski-Suomessa, täytyy vaihtaa kestävämpiin amerikkalaisiin ja aasialaisiin saarnilajeihin.
Saarni puhkeaa lehteen lehtipuistamme viimeisenä ja pudottaa päätöpariset lehtensä ensimmäisten hallaöiden aikaan. Siemenkimput säilyvät puussa pitkälle talveen, kunnes jää ja tuuli repivät ne irti. Saarnen vaaleahko puuaines on kovaa ja sitkeää ja siksi suosittua esimerkiksi työkalujen, urheiluvälineiden, huonekalujen tai parketin valmistuksessa. Öljypuukasveihin (Oleaceae) kuuluvan saarnen lehtiä ja siemeniä on kansanlääketieteessä käytetty monenlaisten vaivojen hoitoon. Saarnia myös latvottiin syksyisin eli lehdestettiin karjan talviravinnoksi yleisesti aina 1900-luvun alkupuolelle asti.
Mustilan Arboretumin komeimmat saarnet kasvavat Pähkinärinteen länsiosassa. Euroopassa levinnyt saarnensurma saattaa olla uhka myös näille puille; niissä on jo huolestuttavan näköisiä kuivia oksia. Saarnensurmasta on havaintoja jo ainakin Lounais-Suomessa.
