Lammastarha

Kataja eli kotikataja on maailman laajimmalle levinnyt havupuulaji. Se kasvaa kaikilla pohjoisen pallonpuoliskon mantereilla arktiselta tundralta subtropiikkiin. Tämä edellyttää hyvää sopeutumiskykyä erilaisiin olosuhteisiin. Katajan kasvupaikkavaatimukset ovatkin väljät. Sitä kasvaa sekä karuilla kallioilla että rehevissä lehdoissa.

Katajan kasvutapa vaihtelee pensasmaisesta, maata pitkin mataavasta pylväsmäiseen, joskus jopa puumaiseen muotoon. Eri muotoja esiintyy runsaasti näiden väliltä. Valikoituja muotoja myös tuotetaan ja myydään yleisesti lajikkeina.

Rotevakasvuinen kynäjalava, jota on kutsuttu myös nimellä kynnepää, on nykyisin vähän käytetty ja huonosti tunnettu kotimainen jalopuu. Suomessa se on Hämeessä muun muassa Vanajaveden rantojen tyyppipuita, ja voi rehevissä rantametsissä saavuttaa vuosisatojen aikana yli metrin läpimitan. Erikoisen nimensä puu on saanut eläimen niska- ja selkäjänteen vanhasta nimityksestä kynnepää, sillä kynäjalavan nahkamaista kuorta käytettiin ennen lujuutta vaativaan sidontaan. Myös luokki- eli vemmelpuuksi kynäjalavaa on Hämeessä kutsuttu.

Tuohituomi ei kukintansa puolesta vedä vertoja kotimaiselle tuomelle, mutta se on silti todella huomiotaherättävä puu oksien ja rungon näyttävän kuoren vuoksi. Se on kauniin kellertävän-kuparinruskeaa ja hohtavakiiltoista ja irtoaa tuohimaisesti liuskoina.

Saarnivaahtera on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on amerikkalaisista vaahteralajeista laajimmalle levinnyt. Ulkonäöltään se poikkeaa suuresti muista vaahteralajeista, sillä sen lehdet muistuttavat saarnen (Fraxinus) lehtiä. Ne ovat päätöparisia, enimmäkseen viisilehdykkäisiä. Syysväri on keltainen.

Saarnivaahtera on kaksikotinen kasvi, jonka hedepuissa on tiheitä, pienikukkaisia huiskilokukintoja ja emipuissa pitkiä, riippuvia terttumaisia kukintoja. Puu kukkii aikaisin keväällä ennen lehtimistä, ja varsinkin hedekukinta voi olla näyttävä.

Yleissävyltään siniharmaa lännenpihta on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on läheistä sukua palsamipihdalle (Abies balsamea). Amerikan mantereen pihtalajit ovat kuitenkin sopeutuneet omille kasvupaikoilleen, lännenpihta mantereen länsipuolen vuoristoalueille.