Crataegus

Idänorapihlaja on mainio puu orapihlajien (Crataegus) suvussa, josta löytyy oikeita helmiä ympäristöämme monipuolistamaan niin idästä kuin Atlantin takaa. Idänorapihlaja pysyy kooltaan hillittynä, kasvaa kuitenkin tukevaksi puuksi eikä vaadi kasvupaikaltaan ihmeitä. Lisäksi se on monen vuodenajan koriste: alkukesästä sitä koristavat runsaat, valkoiset kukat, kesällä leveät, tummanvihreät lehdet, syksyllä loistokas pronssinpunainen ruska ja mustat marjat, talvella kauniskuvioinen runko ja jykevä oksisto. Kestävyyskin riittää pohjoiseen Suomeen saakka.

Mustilassa idänorapihlajia kasvaa jämäkän puumaiseksi varttuvina Ketunmäessä ja siellä täällä muuallakin puistossa. Ne erottuvat vaivatta muiden puiden joukosta suurilla, terveillä lehdillään ja vankalla oksistollaan, joka ei juuri muistuta tutumpia orapihlajia. Oraat ovat tavallisesti tuumanmittaiset, mutta joskus niitä ei ole lainkaan.

Mustamarjaorapihlaja on meillä menestyvistä orapihlajista kärkiluokkaa kahdella tavalla: se kasvaa korkeimmaksi, yli kymmenmetriseksi puuksi, ja kilpailee myös ruskavärityksellään ykkössijasta. Mustilan tammimetsän reunassa kasvavat vanhat mustamarjaorapihlajat antavat joka syksy viikkojen ajan upean viininpunaisen säväyksen valtatieltä näkyvään maisemaan. Puut erottuvat myös alkukesällä peittyessään hetken ajaksi valkoisiin kukkiin. Talvella täytyy tulla lähempää tarkastelemaan lukemattomiksi pikkuoksiksi haaroittuvaa mutkaista latvusta.

Pohjois-Amerikan länsiosista muiden jättiläispuiden seurasta kotoisin oleva mustamarjaorapihlaja on luontaisesti kaunismuotoinen, leveälatvuksinen pikkupuu tai iso pensas, joka kasvaa mieluusti yksirunkoiseksi. Sitä on käytetty aitakasvinakin, mutta se ei siinä osassa ole parhaimmillaan. Vanhana puu kehittyy tietynlaisen känkkyräisyytensä kautta veistokselliseksi. Kestävyys riittää sekä Etelä- että Keski-Suomeen.

Kasvitieteilijä Pietari Kalm toi 1700-luvulla Amerikan tutkimusmatkaltaan Suomeen aitaorapihlajan, joka edelleen on Suomen yleisimmin viljelty orapihlajalaji ja erityisen suosittu leikattuna aitana. Muissa maissa tätä lajia ei kaupallisesti viljellä, mutta Suomessa se oli 1950- ja 1960-luvuilla eniten myyty puuvartiskasvi. Tuolloin sitä käytettiin myös pallon muotoon leikattuna pikkupuuna.

Aitaorapihlajan suosiota leikattuna aitana selittää osaltaan sen tiheä ja pysty kasvutapa ja erinomainen talvenkestävyys lähes koko maassa. Laji on kuitenkin hyvin kaunis myös kasvaessaan leikkaamattomana leveäksi pensaaksi tai pieneksi puuksi, jolloin se tekee runsaasti kukkia ja marjoja. Orapihlajat kukkivat kesäkuussa valkoisin kukinnoin. Tuuhean lehvästön lomassa piilevät pitkät, pistävät piikit, ja vielä myöhään syksyllä, lehtien jo pudottua, oranssinpunaiset marjat edelleen koristavat pensasta.

Mustilassa aitaorapihlajaa kasvaa satunnaisesti pieninä, vapaasti kasvavina yksittäispuina, jotka ovat kauniisti kukkivia. Vanhemmiten niille kehittyy orapihlajille tyypillinen maalauksellinen latvus.