Nuorta douglaskuusta luullaan usein pihdaksi (Abies), koska rungon kuori on sileä ja neulaset tuntuvat pehmeiltä. Douglaskuusen silmut ovat kuitenkin pitkiä, ruskeita ja teräväkärkisiä, kun taas pihtojen silmut ovat pyöreitä. Ehkä nopeimmin douglaskuusen tunnistaa kävyistä. Puun kotiseudulla kerrotaan tarinaa suuresta intiaanipäälliköstä, joka mietiskeli puun juurella ja jota hiiret häiritsivät. Päällikkö ärähti niille kerran ja sitten vielä voimallisemmin. Hiiret pelästyivät ja piiloutuivat douglaskuusen käpyihin. Siellä ne ovat vieläkin piilossa. Vain hännät ja takajalat näkyvät. Me kutsumme niitä suojussuomuiksi.
Douglaskuusi on sekä kauniin, arvokkaan puutavaransa johdosta että jättimäisenä koristepuuna Mustilan tärkeimpiä havupuita. Parhaimmat puut ovat yli 40 metrin mittaisia eivätkä suinkaan ole vielä lopettaneet kasvuaan. Istutettavan alkuperän suhteen on kuitenkin oltava tarkkana. Rannikkomuoto menehtyy Suomessa koviin pakkasiin, liian mantereiset sisämaamuodot erilaisiin tauteihin. Eteläiset, hopeanharmaat vuoristomuodot taas kasvavat hitaasti eivätkä säily tuuheina kuin avoimilla paikoilla.
