Kalifornianpihta on harmaapihdan Oregonissa ja Kaliforniassa kasvava rannikkomuoto, joka on ekologialtaan ja geneettisesti siinä määrin erilainen, että sitä pidetään toisinaan omana lajinaan tai ainakin alalajina. Sen neulaset ovat harmaapihtaa lyhyemmät ja kampamaisemmin asettuneet, eivätkä juuri koskaan ole niin voimakkaan siniharmaat kuin harmaapihdalla parhaimmillaan. Näin se paradoksaalisesti muistuttaa harmaapihdan äärimmäisen itäisiä alkuperiä, joita Suomessa on perinteisesti viljelty.
Pohjoisilla alueillaan Oregonissa kalifornianpihta risteytyy lähisukulaisensa jättipihdan (Abies grandis) kanssa siten, että kalifornianpihdat siellä ovat käytännössä kaikki jonkinasteisia välimuotoja. Näitä välimuotoja on tavattu myös Oregonin kuivissa itäosissa, jopa Idahon puolella asti.
Etelämpänä Kaliforniassa harmaapihdan ja jättipihdan levinneisyydet erkaantuvat siten, että jättipihtaa kasvaa tiukasti rannikon tuntumassa, kalifornianpihtaa taas puhtaana omana itsenään Sierra Nevadalla muun muassa mammuttipetäjän (Sequoiadendron giganteum) ja komeapihdan (Abies magnifica) seuralaisena.
Äärimmäisen eteläiset San Jacinto -vuoriston kalifornianpihdat ovat hyvin pitkäneulasista ja usein voimakkaan siniharmaita, muistuttaen suuresti harmaapihdan paikallismuotoja Keski- ja Etelä-Arizonassa. Tällaiset välimuodot ja ylipäätään suuri monimuotoisuus ovat perusteluna sille käsityskannalle, jonka mukaan kalifornianpihta ja harmaapihta ovat yhtä, monimuotoista lajia.
Kokemuksellinen tieto viljelystä sekä Euroopassa että Amerikassa viittaa siihen, että kalifornianpihta ei ole yhtä talvenkestävä kuin mantereinen sukulaisensa harmaapihta (Abies concolor ssp. concolor), jota Suomessa on jo pitkään viljelty vaihtelevalla menestyksellä. Talvenkestossa on kuitenkin siemenalkuperien kesken, ja Kaskadien tai Sierra Nevadan kylmältä itäpuolelta, esimmerkiksi Lake Tahoen alueelta tehty keruut olisivat melkein varmasti kestävämpiä kuin mammuttipetäjän seuralaisena vuorten lämpimällä puolella kasvavat alkuperät.
Suomessa kalifornianpihdalla voi olla yksi merkittävä etu suhteessa mantereiseen harmaapihtaan: kostean ilmanalan edellyttämä sienitautien kesto. Harmaapihta on viime vuosikymmeninä Suomessa monin paikoin kärsinyt pihtojen korotaudista samaan tapaan kuin liian mantereiset douglaskuusen alkuperät (Mustilassa esim. Albertan Crow's Nest Pass) kärsivät douglaskuusenkaristeesta. Sopimaton alkuperä johtaa kummankin lajin kohdalla nopeaan ränsistymiseen ja tuhoon.
Jo A. F. Tigerstedt esitti kirjassaan Mustilan Kotikunnas, että ratkaisu kummankin lajin kohdalla olisi alkuperä, joka olisi optimoitu mereisen ja mantereisen väliltä. Valitettavasti sellaisen etsiminen alkuperäisiltä kasvualueilta käy nykyisin yhä vaikeammaksi. Douglaskuusen kohdalla ongelma ovat kiristyneet vaatimukset siementen sertifioinnille, eteläisten pihtojen kohdalla taas ilmaston lämpenemisen ja kuivien kesien aiheuttamat harvenevat ja heikkenevät siemensadot. Silti douglaskuusen taloudelliset arvot ja harmaapihdan kauneusarvot ovat niin suuret, että työtä tulisi jatkaa, tavoitteena Suomessa sijaitseva siemenlähde, jossa useat alkuperät vapaasti risteytyisivät keskenään, kuten lehtikuusen tapauksessa.
Tätä odotellessa on tyytyminen niihin alkuperiin, mitä kaupallisilta kerääjiltä onnenkantamoisina on saatavissa, ja valittava niistä sopivimpia mahdollisia alueilta, joissa suuri sademäärä ja ilmankosteus yhdistyvät kylmiin talvilämpötiloihin. Harmaapihdan tapauksessa tehtiin keväällä 2025 siemenhankinta yleisömyyntiä varten Uudesta-Meksikosta Santa Fen alueelta, jossa sademäärät ovat suhteellisen korkeita ja harmaapihdoissa kuitenkin eteläisille alkuperille tyypillinen voimakkaasti hopeinen väri. Kalifornianpihtaa hankittiin pienemmät koe-erät Crater Laken alueelta Oregonista ja Mount Shastan alueelta Kaliforniasta, vain taimikasvatusta varten.
Mitä kalifornian- tai harmaapihtaa tai välimuotoja lopulta istuttaakin, on syytä muistaa, että kyseessä on vuoristopuu ja sitä paitsi valopuu, joka ei luonnossakaan muodosta suomalaisten kuusikkojen kaltaisia tiheitä metsiä. Näin ollen on istutuspaikan oltava hyvin läpäisevää, soraisaa tai rinteistä. Varjonsieto on taimivaiheessa kohtalainen, mutta isompana puut ränsistyvät nopeasti elleivät saa runsaasti valoa.
Jaakko Saarinen 5.3.2025
kuva: Kalifornianpihtametsää Lake Tahoen rannalla Kalifornian ja Nevadan rajalla. Kuva Dayene Oliveira, käyttölupa CC BY 2.0.
K09-25-055 USA, Kalifornia, Mt. Shasta
