Tämän pionin suomenkielinen nimi viittaa Kuolan niemimaalle, jossa se harvinaisena kasvaa. Ensimmäiset dokumentoidut keräykset sieltä tekivät A. O. Kihlman (Kairamo) ja J. Montell 1800-luvun lopulla. Heidän mukanaan myös siemeniä kulkeutui Suomeen. Kuolanpionia jaettiin tuolloin puutarhasta toiseen ja taimia tuotettiin joillain taimistoillakin. Tätä perua kuolanpionia nyt kasvaa harvinaisena vanhoissa pihoissa koko maassa. 1900-luvun lopulla kiinnostus tätä upeaa ja kestävää luonnonperennaa kohtaan heräsi Suomessa uudestaan. Muualla länsimaissa aito kuolanpioni on suuri harvinaisuus.
Kuolanpionin luontainen levinneisyysalue on laaja ulottuen Kuolasta pitkälle Siperiaan ja etelässä Altai-vuoristoon. Sieltä Lepaan puutarhaopettaja Seija Lehtinen toi Mustilassa kasvavien kuolanpionien siemenet kanootin kyydissä Katun-jokea pitkin ihmisten ilmoille. Altailainen kuolanpioni on identtinen maatiaisperennamme kanssa, mutta puhkeaa lehteen ja kukkaan vielä aikaisemmin keväällä, osoituksena kotiseutunsa mantereisesta ilmastosta.
Kuolanpioni kestää hyvin jakamista, mutta ei ollenkaan tarvitse sitä. Kun se saa kasvaa kauan samalla paikalla, siitä tulee komea ja leveä. Yksinkertaiset, punaiset, hieman nuokkuvat kukat avautuvat kesäkuun alkupuolella. Joskus alkukesän hellesäät jouduttavat kukkien kehitystä ja koko ihanuus on ohi aivan liian nopeasti. Syksyllä kuitenkin sään salliessa lehdet saavat kasvukauden päätteeksi voimakkaan punaisen syysvärityksen.
