Komeapäivänlilja on alkuperästä riippuen kesä- tai heinäkuussa kukkiva perenna. Sillä on keltaoranssit, hieman tuoksuvat suppilomaiset kukat, ja yksi kukka kukkii vain päivän verran, mistä päivänliljat ovat saaneet suomalaisen nimensä. Kukinta-aika muodostuu kuitenkin pidemmäksi, koska uusia kukkia avautuu joka päivä. Tieteellisen nimen jälkiosa esculenta merkitsee syötävää, ja päivänliljoja onkin ainakin parituhatta vuotta kasvatettu vihanneksena Aasiassa.
Tätä nykyä päivänliljat ovat koristekasveja, joista kehitetään yhä uusia risteymiä ja muunnoksia. Niiden kukkien värivalikoima on laaja, ja kaksi- tai kolmivärisiäkin lajikkeita on. Myös kasvutavan, korkeuden ja kukinta-ajan vaihtelu on suurta.
Komeapäivänlilja muodostaa viihtyessään ison tuppaan ja kukkavarret kohoavat metrin korkeuteen. Komeapäivänlilja on kotoisin Itä-Aasiasta ja siellä se kasvaa vuoristoniityillä ja metsän rajassa. Se siis kukkii myös puolivarjossa.