Japanintattaren bambumainen, sisältä ontto verso ampaisee kasvukauden aikana jopa kahden metrin korkeuteen ja haarautuu vasta yläosastaan. Kermanvalkoiset kukinnot ilmaantuvat lehtihankoihin loppukesällä. Vaikka kysymyksessä on kookas kasvi, japanintattaren kasvutapaa voisi parhaiten kuvailla siroksi.
Japanintatar tuotiin Eurooppaan 1800-luvulla ja se sai 1847 Hollannissa kultamitallin vuoden kiinnostavimpana kasvina. Seuraavien reilun sadan vuoden aikana se on joutunut palkintopallilta sadan pahiten leviävän kasvin listalle ja sen levittäminen on kielletty monissa maissa. Japanintatar leviää maan kautta juurakkonsa avulla. Japanintatar on lauhkean lehtimetsävyöhykkeen kasvi eikä meidän ilmastossamme leviä yhtä voimallisesti kuin etelämpänä. Havainnot viljelykarkulaisuudesta ovat kyllä Suomessakin viime vuosina selvästi lisääntyneet.
Mustilan komea japanintatarkasvusto Alppiruusulaakson pohjoispäässä herättää kävijöissä yleensä ällistystä. On vaikea uskoa, että keskikesän bambumainen viidakko todella lakastuu kokonaan talven tullen. Täällä japanintattaren liiallisen leviämisen pitävät kurissa viereinen tie ja suurten puiden varjostus.
