Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-96-348
alkuperä: Fredericton, New Brunswick, Kanada 45 50'N, 66 45'W
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-96-190 tai K09-96-196 tai K09-96-234
Mustavaahtera on hyvin läheistä sukua sokerivaahteralle (Acer saccharum), ja näitä kahta alalajia on vaikea erottaa toisistaan. Erottaviksi tuntomerkiksi mainitaan tummempi runko ja vähemmän teräväpiirteisesti liuskoittuneet, kolmijakoiset lehdet. Levinneisyydeltään se on selvästi sokerivaahteraa eteläisempi, mutta on silti menestynyt hyvin Mustilassa vuonna 1992 Etelä-Ontariosta Guelphistä saatuna alkuperänä. Mustavaahteran sanotaan sietävän hyvin kuivuutta, lämpöä ja kylmyyttä Yhdysvaltain Keskilännessä.
Tämän idänvaahteran alalajin sanotaan esiintyvän ainoastaan Japanissa ja sielläkin hyvin pienellä alalla. Mustilaan se on kuitenkin saatu Sahalinin saarelta, jossa sitä myös kasvaa. Idänvaahterasta sen erottaa parhaiten pyöreiden, mutta lähes aina viisiliuskaisten lehtiensä puolesta. Idänvaahteralla liuskoja on seitsemän. Sahalininvaahteran voi sekoittaa myös lähisukulaiseensa kappadokianvaahteraan (Acer cappadocicum), joka taasen on kotoisin Kaukaasian vuoristoseuduilta.
Huntuvaahtera on Kaukoidästä kotoisin oleva erittäin viehättävä pikkupuu. Sen lehdet ovat kolmilehdykkäiset eivätkä tuo mieleen vaahteraa, vaan jonkin eksoottisemman puulajin. Keväällä lehtien puhjetessa oksisto on kuin läpikuultavan punertavan hunnun peittämä. Joka syksy lehdet saavat kauniin, lämpimän oranssin ruskan. Omenapuumaisesti haaroittuva runko ja kauniisti helpeilevä kanelinruskea kaarna tekevät siitä näyttävän myös talvisaikaan.
Pieneksi puuksi kehittyvä tataarivaahtera on kotoisin Balkanilta Mustanmeren kautta Uralille ulottuvalta alueelta. Mustilassa Pähkinärinteen alareunaan 1910-luvulla istutetut tataarivaahterat ovat nyt täysikasvuisia puita, jotka ilahduttavat olemuksellaan ympäri vuoden: keväällä pystyt kukkatertut, kesällä punertuvat siemenet, syksyllä komeankeltainen syysväri ja talvella tummat, veistokselliset rungot. Kaunispiirteinen oksisto ja pitkälle talveen oksille jäävät siemenet vielä lisäävät tataarivaahteran koristeellisuutta.
Mongolianvaahtera on kotoisin laajalta alueelta Kaukoidästä ja kasvaa luontaisina valoisissa metsissä, kosteilla rinteillä ja soitten liepeillä. Suomessa yleisimmin kasvatettu pensasmainen vaahtera lähisukulaisensa tataarivaahteran (A. tataricum subsp. tataricum) ohella. Vanhemmiten siitä saattaa tulla puumainen, mutta yleensä se on monirunkoinen ja kasvaa lähes yhtä paljon leveyttä kuin korkeutta. Sen kasvutapa on sirompi kuin tataarivaahteralla. Tummanvihreät, kiiltävät lehdet ovat liuskaiset ja niiden laidat toissahaiset. Tataarivaahteran lehdet ovat liuskattomia.
Tähkävaahtera on itäisessä Pohjois-Amerikassa kasvavista vaahteralajeista pohjoisin. Se kasvaa mantereen yleisenä metsänlaide- ja alikasvospensaana ja sietää melko runsasta varjostusta. Tähkävaahtera on pienikokoinen, pystykasvuinen ja monirunkoinen pensas. Nimensä se on saanut erikoisista pystyistä, tähkämäisistä kukinnoistaan, jotka ovat oksien päästä kynttilän lailla kohoavia, vaaleanvihreitä terttumaisia huiskiloita. Syksyllä näihin tähkiin kehittyvät kauniisti punertavat siemenet.
Sirovaahtera on Japanin vuoristometsissä kasvava kaunis pikkupuu, jonka oksat kasvavat kauniisti kerroksittain. Tiheästi toistensa lomaan asettuneet pyöreät, säännöllisesti liuskoittuneet lehdet saavat loisteliaan syysvärin ennen varisemistaan.
Sirovaahtera on Suomessakin kestävän kasvin maineessa, mutta tarkemman tutkiskelun alla lähes kaikki Suomessa kasvavat sirovaahterat ovat osoittautuneet lähisukuiseksi koreanvaahteraksi (Acer pseudosieboldianum). Näin on myös Mustilassa, jonne aitoa sirovaahteraa on saatu vasta aivan äskettäin ja istutettu Pähkinärinteeseen.
Hondonvaahtera on hidaskasvuinen puu tai meillä vain pienehkö pensas, jonka vaalealehtinen lajike 'Aureum' on Keski-Euroopassa suosittu puutarhojen koriste. Suosioon ovat syynä hondonvaahteran erittäin kaunis kasvutapa, hidaskasvuisuus ja lehvästön keväisen heleä värisävy, joka säilyy koko kasvukauden. Syksyllä lehdet saavat vielä näyttävän syysvärin. Kukat ja siementen lenninsiivet ovat punaiset.