Alppiruusulaakso

Lumihortensia on keskimatalahko, iso- ja pyöreälehtinen pensas sukulaisensa pallohortensian tapaan, mutta sen lehdet ovat alapinnalta täysin liidunvalkoiset. Tämä antaa sille häkellyttävää lisäarvoa tuulisilla paikoilla puuskien heilutellessa lehtien valkoisena väikkyvää alapintaa näkyviin. Toki myös 12–18 cm leveät kukinnot, joiden suuruutta isot laitakukat korostavat, ovat näkemisen arvoinen ilmestys. Kukinta alkaa säästä ja paikasta riippuen heinäkuun lopulla ja kestää elokuulle.

Amerikankastanja oli laajimmalle levinnyt Pohjois-Amerikan kolmesta kastanjalajista, ja se oli yksi metsien peruskasveista erityisesti Appalakkien eteläosissa, joissa se kehittyi valtaviksi puiksi. Runsaat kastanjasadot tarjosivat ravintoa ihmisille ja eläimille. Tilanne muuttui, kun aasialaisperäinen sienitauti kastanjansurma (Cryphonectria parasitica) lähti 1904 leviämään ja aiheutti valtavat tuhot kastanjametsissä, joiden vastustuskyky uutta patogeenia kohtaan oli heikko.

'Eric Tigerstedt' on syntynyt Peter M. A. Tigerstedtin 1995 tekemästä keltaisten alppiruusujen risteytyssarjasta, ja nimetty Arboretum Mustilan perustajan pojan, keksijä E. M. C. Tigerstedtin mukaan (1887–1925) mukaan. Risteytyksen emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum ssp. tigerstedtii) japölyttäjänä joko 'Buttermint' tai (todennäköisemmin) 'Butter Brickle'.

Professori Peter M. A. Tigerstedt teki Mustilassa kesäkuussa 1995 sarjan risteytyksiä, joiden tavoitteena oli tuottaa talvenkestävä keltakukkainen alppiruusu. Siihenastiset keltaiset alppiruusulajikkeet ja niiden jalostuksen pohjana olleet keltakukkaiset villialppiruusut olivat kaikki liian talvenarkoja Suomeen. Ensimmäinen uudesta risteytyssarjasta valittu lajike julkistettiin ja tuli myyntiin 2017, jolloin se sai Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi lajikenimen 'Suomi 100'. Lajikkeen risteytysemona on ollut kestävyydestään tunnettu mustilanalppiruusu (R. brachycarpum ssp.

'Bougie' on kesähortensian (H. bretschneideri) Arboretum Mustilasta löytynyt hyvin erikoinen muoto, jonka pitkänomaisissa, riippuvissa kukinnoissa on paljon kerrannaisia laitakukkia. Kukissa voi nähdä viitteitä ihmeköynnöksen (Bougainvillea) kukintoihin, josta lajikenimi 'Bougie' onkin johdettu.

Keski- ja Itä-Euroopan vuoristoalueilla yleinen saksanpihta on monelle tuttu kuusipuu perinteisestä saksalaisesta joululaulusta "O Tannenbaum". Tuuheat oksat ja säännöllinen kasvutapa ovat tehneet siitä suositun koristepuun keskieurooppalaisissa puistoissa ja pihoissa.

Mustilan Alppiruusulaaksossa saa ripauksen aidon pyökkimetsän tunnelmaa. Alppiruusulaakson lämpimässä, multavassa maassa ja muun puuston suojassa yksi komea euroopanpyökki ja pari pienempää pärjäävät paremmin kuin Etelärinteellä, missä pyökit paleltuvat maahan asti kylminä talvina.

Pirunnuija on Pohjois-Amerikan länsirannikon lauhkeiden sademetsien laji, joka viihtyy vanhojen varjoisten havupuiden siimeksessä. Kotiseudullaan se on jopa viisimetriseksi kohoava pystykasvuinen pensas, joka leviää hitaasti laajaksi kasvustoksi. Pensaalla on versojen latvoissa koristeelliset, isot ja sormihalkoiset lehdet ja syksyllä näyttävät punaiset marjatertut.

Punahuisku on kuin siro versio maitohorsmasta (Epilobium angustifolium): varsi on ohut ja nuokkuva ja vielä ohuempien sivuhaarojen kärjistä riippuvat lukuisat, pienet violetinpunaiset mykerökukat. Sukunimi Prenanthes voidaankin suomentaa "kasvot alaspäin kukkiva". Jokaisessa kehittyvässä siemenessä on lenninhaiventupsu, jonka avulla siemenet kulkeutuvat uusille kasvupaikoille.