Luontainen levinneisyys
Kotoisin Japanista, jossa sen esiintyminen rajoittuu pohjoisessa Honshun saarelle. Kotiseuduillaan japaninhemlokki kasvaa vuoristojen alaosissa yleensä ravinteikkailla rinteillä metsän aluspuuna.
Lajikuvaus
Japaninhemlokki kasvaa luontaisesti 15-20 metrin mittaiseksi, mutta jää viljeltynä huomattavasti pienemmäksi. Meillä se kasvaa vain noin 5 metrin pituuteen. Japaninhemlokin neulaset ovat lyhyitä, versossa eripituisia, tasasoukkia. Ne ovat päältä hyvin tummanvihreitä ja alta valkokuvioisia. Oksat ovat tästä syystä hyvin kauniita, kun niissä usein on runsaasti käpyjä, jotka riippuvat versojen kärjistä. Kävyt syntyvät versojen kärkiin ja ovat munanmuotoisia ja pieniä.
Menestyminen sekä viljely meillä ja muualla
Japaninhemlokkia on viljelty meillä aina 1910-luvulta saakka, jolloin sitä ensi kerran saatiin Mustilan arboretumiin. Se on osoittautunut meillä menestyvistä hemlokeista kaikkein arimmaksi lajiksi. Se on paleltunut kovimpina talvina hieman, etenkin jos kasvupaikka ei ole sille paras mahdollinen. Suomessa sen käyttö rajoittuu korkeintaan II-vyöhykkeelle. Muualla japaninhemlokkia viljellään melko yleisesti ja siitä on jalostettu myös lajikkeita.
Kasvupaikkavaatimukset
Japaninhemlokki on vaatelias sekä kasvupaikan viljavuuden että valoisuuden mukaan. Se vaatii syvämultaista ja lämmintä kasvualustaa, mutta ei siedä paahdetta, vaan viihtyy syvässäkin varjossa.
Käyttö
Tämä pieni puu on erinomainen taustapensas varjoisiin ja suojaisiin kohteisiin. Sillä on kaunis tummanvihreä lehvästö, joka muodostuu tiiviiksi. Sitä voi käyttää ryhmissä ehkä mieluummin kuin yksittäispuuna.
Lisäys ja taimikasvatus
Hemlokkeja lisätään siemenestä, joka kannattaa kylmäkäsitellä 45-60 päivän ajan. Useimmiten kylvöt tehdään syksyllä ulos, jolloin ohuelti peitetty siemen itää seuraavana keväänä. Taimet koulitaan havupuiden kasvatuskennoihin tai potteihin ja kasvatetaan niissä 2 vuotta. Hidaskasvuinen japaninhemlokki siirretään tämän jälkeen peltoon, jossa sitä kasvatetaan vähintään 4 vuotta. Taimet ovat tämän jälkeen valmiita istutettaviksi. Kasvunopeus kiihtyy parin ensimmäisen vuoden jälkeen. Kasvatuspaikan on oltava suojaisa ja viileä. Kasvatus on periaatteessa hyvin helppoa, mikäli em. olosuhteet ovat olemassa.