Onnela

Keltakoivun versoista ja kuoresta lähtee hieromalla voimakas, rohdosmainen tuoksu. Sen runko on kellertävän- tai hopeanharmaa eikä erityisesti helpeile. Pitkulaiset lehdet ovat huomattavasti isommat kuin kotimaisten koivujemme. Lehdet muistuttavat valkopyökin (Carpinus) lehtiä ja asettuvat oksille kerroksittain toistensa lomaan. Keltakoivu onkin näyttävä laji, erityisesti syysvärityksessään, jolloin se parhaimmillaan loistaa syysauringossa kuin jalustalle nostettu keväinen kelta-atsalearyhmä.

Värikäs punavaahtera kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikan itäosissa kosteissa, runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä jokien ja purojen varsilla. Se on myös arvostettu puistopuu, josta on Amerikassa valittu lukuisia lajikkeita. Punavaahtera kukkii ennen lehtien puhkeamista punaisin kukin. Lehdet ovat auetessaan punertavia, alta hopean- tai sinisenharmaat. Myös vuosikasvaimet ovat punakuorisia. Puun syysvärit ovat näyttävät kullankeltainen, oranssi, tulipunainen ja syvän purppuranpunainen. Näyttävimmät värit kehittyvät yleensä aurinkoisilla paikoilla.

Hemlokkien (Tsuga) suku on saanut tieteellisen nimensä suoraan japaninkielen hemlokkia tarkoittavasta tsuga-sanasta. Japaninhemlokki on toinen suvun kahdesta japanilaisesta lajista, ja kasvaa luontaisena Honshun saarella 900–2200 metrin korkeudella vuorten ylärinteillä melko lähellä metsänrajaa. Parhailla kasvupaikoilla se saavuttaa jopa 25 metrin pituuden, mutta jää ylärinteillä matalaksi pensaaksi. Latvus on muihin hemlokeihin verrattuna häkellyttävästi lehtipuumaisen tuuhea ja leveä.

Olganlehtikuusi kasvaa luontaisena suomalaista muistuttavassa ilmastossa Pohjois-Koreassa ja lähiseuduilla. Se on nopeakasvuinen, kestävä ja kaunis lehtikuusi ja menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Valitettavasti sitä on istutettu lähinnä tieteellisiin kokoelmiin. Puun erityistuntomerkkejä ovat oksien hieman yläviisto asento, hyvin lyhyet neulaset ja ennen kypsymistään kiiltävänpunaiset kävyt.

Lännenlehtikuusi on kotoisin Pohjois-Amerikasta pieneltä alueelta Kalliovuorten länsilaidalta. Suomessa sen menestyminen rajoittuu kaikkein ravinteisimmille ja lämpimimmille kasvupaikoille Etelä-Suomessa.

Lännenlehtikuusen erottaa muista lehtikuusista helpoimmin kävyistä, joissa peitinsuomut, vihneet, tulevat esiin käpysuomujen välistä. Sen kasvutapa on muita lehtikuusia kapeampi ja se kasvaa suureksi, jopa 40–50 metriä pitkäksi.

Ussurinpihdan jykevä, majesteettinen olemus poikkeaa selkeästi muista Mustilassa viljellyistä pihdoista. Sillä on rosokaarnainen kuori, pitkät, hieman yläviistoon kasvavat, tukevat oksat ja eloisanvihreät, jäykät, teräväkärkiset neulaset. Puuaines on kestävää ja kauniin ruskeaa.