Malus

Oregoninomenapuu on ainoa pohjoisamerikkalainen omenapuulaji, joka kasvaa luontaisena Kalliovuorten länsipuolella. Vaikka laji tiedetään kylmänkestäväksi, sitä on Suomessa kasvatettu hyvin vähän. Kotimaassaan lajilla ei ole nähty paljon koristearvoa, vaikka pitkulaiset hedelmät tekevät tästä lajista ainutlaatuisen koristeomenien joukossa. Sen sijaan sitä käytetään kotiseudullaan muiden omenapuiden perusrunkona, joka pärjää hankalilla, savisilla ja märilläkin kasvupaikoilla.

Ylenpalttinen valkoinen kukkaloisto jäykkäoksaisessa ja oraisessa pensaassa on mielenkiintoinen yhdistelmä, joka tuntuu melkein epätodelliselta. Sama jännite toistuu syksyllä, kun tummia, risuisen oloisia oksia koristavat lukemattomat pikkuiset, punaiset omenat. Nämä yhdistelmät löytyvät marjaomenapensaasta, ja niiden välissä se ehtii vielä pukeutua kelta–punaiseen syysväriinkin.

Metsäomenapuu esiintyy luonnonvaraisena pääosassa Eurooppaa, mutta Suomessa ainoastaan lounaisimmassa osassa maata. Muualla kuin Ahvenanmaalla se on rauhoitettu.

Metsäomenapuu on enemmän tai vähemmän orainen, ehytlehtinen ja yksikotinen puu, joka kukkii valkein kukin. Kukkia on usein viisi yhdessä sarjassa, ja niiden terälehdet eivät kosketa toisiaan. Kukkaa tutkiskeleva erottaa viidestä eminvartalosta yhteenkasvettuneen emiön, jonka kärkiosa on viisihaarainen. Vihreän, korkeintaan kolmesenttinen hedelmän kärjessä on verholehtijäänteet ja sen malto on kova ja hapan.

Tarhaomenapuuta on viljelty vuosituhansien ajan ja sen syntyhistoriasta on edelleen epäselvyyttä. Keskiaasialaisella villiomenapuulla, eevanomenalla (M. sieversii) on todennäköisesti keskeinen rooli tarhaomenan historiassa. Tien-shan-vuoriston omenametsiä 1930-luvulla tutkinut kasvinjalostaja Nikolai Vavilov arveli tämän ainoan suurihedelmäisen villiomenalajin syntyneen ilman ihmisen jalostustyötä; sitä levittivät erityisesti karhut, jotka syövät isoja hedelmiä.

Valkoisena pilvenä kukkiva marjaomenapuu on kotoisin Kaukoidästä. Se on pienehkö, juurivesaton puu, joka aluksi kaljuversoisena ja pystykasvuisena kehittää leveän latvuksen. Mustilassa sen tapaa sekä Pähkinärinteessä että Etelärinteellä isojen douglaskuusten länsipuolella. Marjaomenapuu saattaa aikaa myöten kasvaa lähes kymmenmetriseksi, joten se ei mahdu kovin pieniin tiloihin. Sen oksat ovat orattomia, ja oksahaarat siirottavat usein sivulle ja lopulta alaspäin.