Populus

Haapa on kotimaisten lehtipuiden joukossa helppo tunnistettava pyöreitten lehtiensä johdosta. Lehtien ruoti on pitkä ja litteä, joten pienessäkin tuulenvireessä kehittyy tunnistettava havina tyypilliseksi äänimaailmaksi. Vanhemmiten pystyurainen kaarna on nuorilla rungoilla vielä sileän harmaa, mikä saa haavikot erottumaan maisemasta jo matkan päästä. Lähempää tarkastellessa erottuu rungolla komeina keltaisina läiskinä kasvava haavan keltajäkälä (Xanthoria parietina).

Harkovanpoppeli on yksi Suomen harvinaisimmista puista. Se on tuotu Suomeen Pietarista yli sata vuotta sitten ja sitä istutettiin ainakin Helsinkiin ja Turkuun. Nykyisin vanhoja puita on tiettävästi jäljellä enää yksi ainoa Helsingin Kalliossa. Mustilassa kasvava nuori taimi on kasvatettu siitä kerätyistä, myrskyn pudottamista pistokasoksista.

Japaninpoppeli kuuluu poppeleiden suvun kauneimpiin puihin. Sen kookkaat, paksut ja viehättävän pyöreät lehdet asettuvat kauniisti toistensa lomaan kerroksiksi laakeille oksille. Lehtien vaaleat alapinnat ikään kuin valaisevat puun varjon. Emipuissa on jopa yli 20 cm pitkät hedelmänorkot. Syysvärin saaneet, maahanvarisseet lehdet sopisivat koristeellisuutensa puolesta käytettäviksi kukkalaitteissa ja erilaisissa seppeleissä.

Keski-Aasian aro- ja metsäseutujen jokirannoilla kasvaa latvukseltaan säännötön ja koristeellisen mutkaiseksi taipuileva laakeripoppeli. Sen alimmat oksat ovat riippaisia, latvaoksat erottuvat vaaleina. Mutkaisen rungon kuori on vaaleaharmaa ja kaarna vaaleanruskea. Nuoret latvaversot ovat hoikkia, särmikkäitä ja selvästi karvaisia. Tuntomerkillisesti särmät näkyvät vielä paksuuskasvunkin jälkeen rungossa pystysuorina viiruina tai harjanteina. Laakeripoppelin nimi viittaa kapeisiin, nahkeisiin ja poimureunaisiin vesaoksien lehtiin. Oksiston lyhytversojen lehdet ovat leveämpiä.

Koreanpoppeli kasvaa luontaisena Koillis-Kiinassa, Korean niemimaalla ja Venäjän Kaukoidässä. Suomessa sitä ei ole kaupallisesti viljelty juuri lainkaan, ja muuallakin länsimaissa se on harvinainen. Isot, ryppyiset, alapinnalta hohtavanvalkoiset lehdet tekevät koreanpoppelista kuitenkin mielenkiintoisen koristepuun. Koreanpoppeli kiinnittää huomiota myös varhaisella kasvuunlähdöllään keväisin. Helsingissä jopa jo huhtikuun puolella puhkeavat vaaleanvihreät nuoret lehdet eivät tunnu kärsivän halloistakaan.

Tuoksuvalehtisten palsamipoppeleiden ryhmään kuuluva mantšurianpoppeli kasvaa kotiseutujensa jokilaaksoissa suureksi, jopa 30-metriseksi puuksi, mutta jää Suomessa keskikokoon. Se on kohenevaoksainen, kapealatvuksinen puu, jonka lehdistö on eloisan vaaleanvihreä ja monien aasialaisten poppelien tapaan hyvin terve. Juurivesoja ei muodostu.

Mustilan puut ovat alkuperältään Kaakkois-Mantšuriasta, Baishilazhin luonnonsuojelualueelta, saatu Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta ja istutettu 2006. Talvenkesto on ollut toistaiseksi erinomainen.

Isopoppeli on jätti- ja amerikanmustapoppelin (P. deltoides × P. trichocarpa) risteymä. Risteytyksen teki ensimmäisenä kasvitieteilijä A. Henry vuonna 1914. Risteytystyön tavoitteena oli kehittää voimakaskasvuisia poppeleita metsäteollisuuden käyttöön, mutta rotevaa isopoppelia on käytetty sittemmin myös puistopuuna.

Komealla hopeapoppelilla on vaalean harmaanvihreät, paksut oksat. Myös rungon kuori säilyy pitkään sileänä ja vaaleanharmaana, mutta lopulta siihen kehittyy kaarna, jossa on kauniita, vinoneliömäisiä kuvioita. Latvus on leveä, ja lehtien alapintojen hohtavan valkoinen nukka välkehtii, kun pyöreäkulmaiset ja matalasti sormihalkoiset lehdet havisevat haapamaisesti tuulessa. Erityisen kauniilta lehdistö näyttää rannalla auringon välkkeen heijastuessa vedenpinnasta lehtien alapinnalle.