Larix

 Lehtikuusia on viljelty jo pitkään niiden luontaisten kotiseutujen ulkopuolella metsätaloustarkoituksessa. Samalla on käynyt ilmi, että lähisukuiset lehtikuusilajit kykenevät rinnakkain istutettuna tuottamaan risteymäjälkeläisiä keskenään. Risteymiä on istutettu tarkoituksellakin, sillä ne ovat usein nopeakasvuisempia kuin kantavanhempansa. Tätä risteymille ominaista kasvuvoimaa kutsutaan heteroosiksi. Maailmalla tunnetuin lehtikuusiristeymä on japanin- ja euroopanlehtikuusen hybridi eli henrynlehtikuusi (Larix ×marschlinsii).

Siperianlehtikuusi kasvaa luontaisena Uralvuoriston kummallakin puolella. Se on leviämässä länteen ja lähimmät luontaiset siperianlehtikuusikot kasvavat nykisin Äänisen itärannalla. Suomessa siperianlehtikuusi kasvoi ennen viimeistä jääkautta ja menestyy nykyisinkin hyvin lähes koko maassa. Suora runko ja hienot oksat tekevät siitä ihanteellisen metsäpuun. Sen latvus on kapean kartiomainen. Nuoret oksat ovat muita lehtikuusia jäykempiä ja harvoin riippuvia. Siperianlehtikuusi tulee lehtikuusista ensimmäisenä ruskaan.

Olganlehtikuusi kasvaa luontaisena suomalaista muistuttavassa ilmastossa Pohjois-Koreassa ja lähiseuduilla. Se on nopeakasvuinen, kestävä ja kaunis lehtikuusi ja menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Valitettavasti sitä on istutettu lähinnä tieteellisiin kokoelmiin. Puun erityistuntomerkkejä ovat oksien hieman yläviisto asento, hyvin lyhyet neulaset ja ennen kypsymistään kiiltävänpunaiset kävyt.

Lännenlehtikuusi on kotoisin Pohjois-Amerikasta pieneltä alueelta Kalliovuorten länsilaidalta. Suomessa sen menestyminen rajoittuu kaikkein ravinteisimmille ja lämpimimmille kasvupaikoille Etelä-Suomessa.

Lännenlehtikuusen erottaa muista lehtikuusista helpoimmin kävyistä, joissa peitinsuomut, vihneet, tulevat esiin käpysuomujen välistä. Sen kasvutapa on muita lehtikuusia kapeampi ja se kasvaa suureksi, jopa 40–50 metriä pitkäksi.

Kanadanlehtikuusi eli tamarakki on helppo erottaa jo matkan päästä hennoista, mutkittelevista latvaoksistaan. Puu on siro ja muihin lehtikuusiin verrattuna solakka. Kanadanlehtikuusen neulaset ovat sinivihreitä ja ennen varisemistaan neulaset koristavat maisemaa keltaisella syysvärillä. Kävyt ovat pienet, vain vähän hernettä suuremmat.

Kanadanlehtikuusi on kokeilemisen arvoinen valoisille, ravinteisille ja vähintäänkin tuoreille kasvupaikoille. Talvenkestävänä lajia voidaan pitää alkuperästä riippuen jopa Lappiin asti.

 Honshun saaren vuoristoalueilta lähtöisin oleva japaninlehtikuusi on Suomessa talvenkestävä aina III-vyöhykkeelle asti. Mustilassa japaninlehtikuusta on kasvatettu 1910-luvulta alkaen eivätkä puut kärsineet edes viime vuosisadan kovimpina pakkastalvina. Nuorena japaninlehtikuusi sen sijaan on ollut arka syyshalloille johtuen sen mereisestä alkuperästä. Syyshallat saattavat häiritä myös kukintaa vioittamalla kukkanuppuja.

Kuriilienlehtikuusen luontainen levinneisyysalue Itä-Aasiassa käsittää Kuriilien saariryhmän lisäksi Sahalinin saaren ja eräiden tulkintojen mukaan Kamtšatkan niemimaan. Suomessa sitä voidaan viljellä Keski-Suomea myöten. Kuriilienlehtikuusi on helppo tunnistaa pitkistä, laakeista oksista, jotka luovat metsikköön aivan erityisen tunnelman. Ruskettuneet neulaset pysyvät puissa myöhään syksyyn aina lumentuloon asti.

Dahurianlehtikuusi on kotoisin kylmimmästä Itä-Siperiasta ja siitä muodostuvat maailman pohjoisimmat metsät Taimyrin niemimaalla Jäämeren äärellä. Myös pohjoisen pallonpuoliskon kylmimmällä alueella, Verhojanskvuoristossa, jossa on mitattu -70 C-asteen pakkasia, dahurianlehtikuusi kasvaa ja sinnittelee kuivan kesän läpi ikiroudasta sulavan kosteuden turvin. Sen oletetaankin menestyvän koko Suomessa.

Puolanlehtikuusi on Keski-Puolan ylängöillä kasvava euroopanlehtikuusen (L. decidua) muunnos, jota jotkut kasvitietelijät pitävät käpymuodon perusteella euroopan- ja siperianlehtikuusen jäänteenomaisena välimuotona.

Euroopanlehtikuusi on kotoisin Keski-Euroopan vuoristoalueilta, erityisesti Alpeilta. Se menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa ja on yleinen maamme vanhimmissa lehtikuusi-istutuksissa. Sitä on käytetty runsaasti myös koristepuuna. Lajin runkomuoto ei keskimäärin ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi siperianlehtikuusella (L. sibirica), mikä osittain rajoittaa sen metsätaloudellista käyttöä.