Sambucus

Ruohoselja on tutummasta terttuseljasta (S. racemosa) poiketen monivuotinen ruohovartinen kasvi eli perenna. Sen haarautumattomat, lehtevät varret kasvavat yhdessä kesässä jopa kahden metrin mittaan. Ruohoselja tekee loppukesällä 10–15 sentin levyiset valkokukkaiset huiskilot pitkien varsien latvoihin, ja syksyllä kukista kehittyy mustia marjoja. Ruohoselja ei ole pienen pihan kasvi, sillä se leviää vahvojen maavarsien avulla laajaksi kasvustoksi.

Ruohoseljan voi löytää perennahinnastosta merkinnällä "koko kasvi myrkyllinen". Tästä vakuutena kasvilla on vahva ja epämiellyttävä haju. Entisaikoina uskottiin, että vahvanhajuisella kasvilla on myös vahvat vaikutukset. Ruohoseljan kaikkia osia onkin käytetty lääkinnässä. Se oli "täydellinen apteekki" eli joka vaivaan löytyi apu. Lisäksi marjoista saatiin hiusväriä ja kankaiden värjäykseen voitiin käyttää kaikkia kasvinosia.

Ruohoseljan englanninkielinen nimi on peräisin 1500-luvulta. Danewort (myös Daneblood) viittaa uskomukseen, että ruohoselja on syntynyt tanskalaisten verestä. Kasvia nimittäin löytyi paikoilta, joilla englantilaiset ja tanskalaiset olivat muinoin taistelleet. Kenties realistisempi selitys on, että sitä oli istutettu kaatuneiden muistoksi.

Kanadanselja muistuttaa hyvin paljon eurooppalaista mustaseljaa (S. nigra), jonka alalajina sitä on myös pidetty. Se on nopeakasvuinen, rehevä ja monirunkoinen pensas, joka muodostaa juurivesoja toisin kuin mustaselja.

Lehdet ovat isot ja 5–9-lehdykkäiset ja antavat pensaalle eksoottista ulkonäköä. Kanadanselja kukkii elokuussa eli myöhemmin kuin mustaselja. Kukinnot ovat valkoisia, tuoksuvia huiskiloita. Sinimustat marjat ehtivät harvoin kypsyä Suomessa. Niiden syötävyydestä on viranomaislähteitä myöten ristiriitaista tietoa. Kypsinä ja keitettyinä niitä on käytetty mehuun ja hilloon; toisaalta niiden on ilmoitettu aiheuttavan pahoinvointia ja myrkytysoireita. Muut osat kanadanseljasta ovat lievästi myrkyllisiä. Marjoja, juuria ja kuorta voidaan käyttää kasvivärjäyksessa, kuoresta saadaan mustaa väriä. Kuivattuja kukkaoksia on käytetty hyönteiskarkoitteena.

Vaikka terttuseljaa tavataan melko yleisenä Suomessa Oulun korkeudelle asti, se ei kuulu Suomen alkuperäiseen kasvistoon, vaan tuotu Keski-Euroopasta satoja vuosia sitten. Viimeisen sadan vuoden aikana se on levinnyt puutarhoista luontoon ja vakiintunut.

Terttuselja on vanhojen pihapiirien kasvi, joka viihtyy rehevillä paikoilla. Lehdet haisevat kosketettaessa epämiellyttävältä, mutta muutoin terttuselja on monin tavoin viehättävä pensas.

Lehdet puhkeavat keväällä ruskeanpunertavina, kukkanupun johdattamina, punavioleteista silmuista. Kellanvalkoiset kartiomaiset kukkatertut koristavat pensasta alkukesällä, ja syksyllä kypsyvät kiiltävänpunaiset mutta pahanmakuiset ja lievästi myrkylliset marjat. Marjat maistuvat linnuille, jotka huolehtivat nykyisin pensaan levittämisestä, sillä puutarhoihin sitä ei nykyisin juuri istuteta. Nopeakasvuinen terttuselja sopii kyllä hyvin suojapensaaksi. Vanhemmiten se kasvaa kauniin katosmaiseksi, ellei lumi murra oksia nurin. Lumenmurroista ja leikkaamisesta pensas toipuu hyvin.