Amelanchier

Isotuomipihlajaa ei tunneta luontaisena vaan ainoastaan viljeltynä ja karkulaisena Pohjois-Euroopasta. Sen on arveltu olevan pohjoisamerikkalaisen Amelanchier stolonifera -lajin muoto tai risteymä, ja aikaisemmin siitä on käytetty nimeä Amelanchier botryapium. Isotuomipihlajan kasvutapa on hyvin omintakeinen: pystyjä, pitkiä rankoja tiiviinä rykelminä. Koska maarönsyt eivät ole kovin pitkiä, ei vesoista leviäminen ole holtitonta. Sen sijaan linnut syövät marjoja innokkaasti ja ovat levittäneet isotuomipihlajaa mm.

Kahden vuodenajan kaunotar sirotuomipihlaja on kotoisin Yhdysvaltojen itäosista, jossa se kasvaa kuivissa tai kosteissa pensaikoissa metsänreunamissa. Se on sirokasvuinen pieni puu, joka kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan. Valkeat viisiterälehtiset kukat ovat harvahkoissa riippuvissa tertuissa. Syysväri on lämpimän oranssi ja kehittyy upeaksi joka syksy.

Kaupallisesti saskatooniksi tai mustikkapuuksi kutsuttua marjatuomipihlajaa käytetään joskus koristekasvina, mutta useammin sitä viljellään myös hyötykasvina syötävien marjojen vuoksi. Tummansiniset marjat kypsyvät Mustilassa elokuun alussa. Maku on omintakeinen, jossain mustikan, pihlajan ja luumun välimaastossa, aavistuksen mantelilla maustettuna. Marjat ovat makeita ja niistä puuttuu happamuus lähes kokonaan, minkä takia niitä yleensä käytetään muiden marjojen seassa.