Rhododendron brachycarpum var. tigerstedtii

Mustilan Arboretumiin saatiin vuonna 1931 Pohjois-Koreasta, Pungsan-vuoristosta ohotanalppiruusun siemeniä. Niistä kasvoi kuitenkin jotain muuta.

Taimet osoittautuivat japaninalppiruusun (R. brachycarpum) aiemmin huonosti tunnetuksi, rotevakasvuiseksi, isolehtiseksi ja -kukkaiseksi korealaiseksi muodoksi, joka 1970 nimettiin alalajiksi Rhododendron brachycarpum subsp. tigerstedtii. Suomeksi se tunnetaan nimellä mustilanalppiruusu ensimmäisen viljelypaikkansa mukaan.

Mustilanalppiruusu selvisi ainoana alppiruusuna täysin vauriotta talvisodan pakkasista. Poikkeuksellisen hyvä talvenkesto antoi pohjan Suomessa tehdylle alppiruusujen jalostustyölle, joka aloitettiin Helsingin yliopistossa 1973. Jalostustyön perustana olivat Mustilassa kasvavat kestävät alppiruusut ja tärkeimpänä emopensaana oli mustilanalppiruusu. Jalostustyön tuloksena syntyneitä lajikkeita on ollut myynnissä vuodesta 1990 lähtien. Sen sijaan itse mustilanalppiruusua ei ole kasvatettu myyntiin juuri missään.

Alppiruusulaakson eteläosissa kasvavat alkuperäiset, vanhat mustilanalppiruusut on helppo tunnistaa pelkästään suuresta koostaan. Lehdet ovat tummanvihreitä, kiiltäviä ja suuria ja suojautuvat kylmältä ja kuivumiselta kiertymällä tiiviille rullalle pienelläkin pakkasella. Pensaat kukkivat runsaasti noin joka kolmas vuosi. Kukat ovat avoimen kellomaisia, valkeita ja ruskeatäpläisiä ja puhkeavat kesäkuun alkupuolella.

Vuonna 1930 saatiin Koreasta alppiruusulajin siemeniä nimellä Rhododendron chrysantum Pallas. Tämä nimi on toisintonimi ohotanalppiruusulle (R. aureum Georgi). Laji osoittautui kuitenkin ennen tuntemattomaksi japaninalppiruusun (R. brachycarpum) alalajiksi, joka nimettiin vuonna 1970 mustilanalppiruusuksi (Rhododendron brachycarpum subsp. tigerstedtii). Sittemmin sen taksonominen asema on kyseenalaistettu, sillä japaninalppiruusu on muutenkin hyvin monimuotoinen. Sen Koreassa kasvavat muodot ovat kuitenkin selvästi japanilaisia kookkaampia kaikilta osiltaan ja kukkien kuvio on vihertävä, kun se japanilaisilla muodoilla on punertava tai kellertävä, ja niillä on taipumus kasvaa lähes puumaisiksi. 

Mustilanalppiruusua on Mustilaan saatu itse asiassa kahteen otteeseen: vuonna 1976 Pohjoismaisen arboretumtoimikunnan retkikunta keräsi sitä Etelä-Korean Sorak-sanilta, joka sijaitsee 38. leveyspiirin tuntumassa. Vuoden 1930 keruun keruupaikka on Pungsan nykyisen Pohjois-Korean puolella.  

Mustilanalppiruusu on aukealla ja paahteisella taimitarhallakin säilynyt ilman suojaa täysin vahingoittumattomana. Sen poikkeuksellisen hyvä talvenkesto on ollut perustana Suomessa tehdylle alppiruusujen jalostustyölle, jonka tuloksena on syntynyt monia uusia talvenkestäviä lajikkeita.