Siipipähkinämetsät levittäytyivät eoseenikaudella 50 miljoonaa vuotta sitten koko pohjoiselle pallonpuoliskolle, mutta tätä nykyä siipipähkinöiden (Pterocarya) suvun edustajia kasvaa luontaisena vain Aasiassa. ”Paluumuuttajia” näkee kuitenkin yhä useammin myös suomalaisissa puutarhoissa.
Jalopähkinäkasveihin (Juglandaceae) kuuluvalla siipipähkinällä on näyttävät, saarnimaiset lehdet ja pitkät, roikkuvat hedelmänorkot, joihin siipipalteiset pähkinät ovat kiinnittyneet. Siipipähkinän pähkinöissä on syötävää tuskin enempää kuin kotoisen mäntymme (Pinus sylvestris) siemenissä, eivätkä ne muistuta juuri nimeksikään serkkujaan saksanpähkinää (Juglans regia) tai pekaania (Carya illinoensis). Koristeelliset norkot kuitenkin antavat puulle loppukesästä hyvin omaleimaisen ilmeen.
Siipipähkinät (Pterocarya) ovat kesävihantia, yksikotisia, suuria puita, joiden riippuvat kukinnot kehittyvät jopa puolen metrin pituisiksi hedelmänorkoiksi. Nimensä suku on saanut norkkoihin kehittyvistä koristeellisista, siipipalteisista pähkinöistä. Kaukasiansiipipähkinä on aikaisempien lämpimien ilmastovaiheiden aikana kasvanut Euroopassa, mutta joutunut sittemmin vetäytymään nykyisille asuinsijoilleen Kaspianmeren ympäristöön, jossa se kasvaa jokilaaksoissa. Viljelyyn se otettiin Länsi-Euroopassa 1700-luvun lopulla.
Japaninsiipipähkinä on kotoisin Japanin etelä- ja keskiosista. Pohjoisella Hokkaidon saarella sitä ei esiinny. Sitä kasvaa tulvakorvissa ja suon reunoilla sekä jokien ja järvien rannoilla.
Japaninsiipipähkinä on kotoisin Japanin etelä- ja keskiosista. Pohjoisella Hokkaidon saarella sitä ei esiinny. Sitä kasvaa tulvakorvissa ja suon reunoilla sekä jokien ja järvien rannoilla.