Skip to main content

Betula

Betula lenta - sokerikoivu

Avainsana(t)

Amerikkalainen sokerikoivu (Sweet birch) lienee saanut nimensä sekä sisemmän kuoren makeudesta että mahlan hyötykäytöstä oluen valmistuksessa. Muita nimiä sille ovat Amerikassa annetut Cherry birch (kirsikkakoivu) ja Black birch (mustakoivu), jotka molemmat viittaavat puun tummaan, kirsikkapuuta muistuttavaan runkoon. Kookkaitten, leveinä kerroksina oksia peittävien lehtiensäkään puolesta sokerikoivu ei juuri muistuta suomalaisille tuttuja raudus- ja hieskoivuja, vaan muistuttaa läheistä sukulaistaan keltakoivua (Betula allegahniensis). Molemmat koivut ovat kotoisin itäisen Pohjois-Amerikan lehtometsistä. Sokerikoivu on hieman keltakoivua eteläisempi ja talvenarempi. Mustilaan se on tuotu 1996 siemenkeruumatkalla Uudesta-Englannista, Vermontin osavaltiosta.

Amerikassa sokerikoivulla on ollut monipuolista, myös lääkinnällistä käyttöä. Oksien kuoressa on voimakas, rohdosmainen tuoksu, ja entisaikaan niistä tislattiin eteeristä öljyä, joka tunnetaan nimellä wintergreen oil. Nykyään aine valmistetaan synteettisesti, ja sitä käytetään varsinkin Amerikassa moniin tarkoituksiin, muun muassa makeisten, purukumien ja hammastahnan maustamiseen.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Sokerikoivu
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Betula
Laji: 
lenta
Koko: 
5–10 m. Kotiseudullaan jopa 20 m.
Kotipaikka: 
Koillis-Yhdysvallat.
Kuvaus: 
Keskikokoinen puu tai suuri pensas, joka tumman kuorensa vuoksi muistuttaa suuresti kirsikoita ym. Prunus-suvun puita. Leveät lehdet antavat puulle kotimaisia koivuja pehmeämmän yleisolemuksen.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, tuore tai kostea, runsasravinteinen, läpäisevä ja lievästi hapan kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II.

Betula pendula var. neoalaskana (Betula neoalaskana) - alaskanrauduskoivu

Nimensä mukaisesti tämä rauduskoivun (B. pendula) pienikokoinen lähisukulainen on kotoisin Alaskasta ja muualta Pohjois-Amerikan luoteisosista. Se muistuttaa paljon paperikoivua (B. papyrifera), ja yksi puun englanninkielinen nimi onkin Alaska Paper Birch, mutta sen tuohi ei irtoile paperikoivumaisesti isoina liuskoina, vaan helpeilee kapeina soiroina. Tuohen väri on kermankeltaiseen tai vaaleanpunaiseen vivahtavaa valkoista, harmain kuvioin. Versot ovat tuoksuvaa hartsia tuottavien rauhasten peittämiä, mistä tulee puun vanha synonyyminimi Betula resinifera (resin = hartsi). Lehdet ovat tyypillisen koivumaiset, ja niiden syysväri vaihtelee keltaisesta punaoranssiin.

Alaskankoivu kasvaa Alaskassa metsänreunoilla ja suoalueilla puhtaina metsinä tai yhdessä mustakuusen (Picea mariana) kanssa, Kanadassa kuivemmilla mailla myös valkokuusen (Picea glauca) seurassa. Arboretumin pohjoislaidalle tien varteen istutetut alaskankoivut ovat kasvaneet hyvin vuosikymmenten ajan. Siinä määrin ne kuitenkin muistuttavat kotimaisia koivujamme, että harva niihin kiinnittää mitään huomiota.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Alaskankoivu
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Betula
Laji: 
pendula
Muunnos (var.): 
neoalaskana
Koko: 
7–10 m, luonnossa jopa 15 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan koillisosat.
Kuvaus: 
Keskikokoinen puu, tuohi väriltään kermanvalkoisesta vaaleanpunaiseen, nuorena punaisenruskea, lehdet killtävän tummanvihreät, syysväri keltaisesta punaoranssiin.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, tuore–märkä.
Menestyminen: 
Vähän kasvatuskokemuksia, mutta sopiva alkuperä menestynee lähes koko maassa.

Betula papyrifera - paperikoivu

Paperikoivu on hieskoivun (Betula pubescens) vastine Pohjois-Amerikassa, jossa se kasvaa puhtaina ja sekametsinä pohjoisessa puurajalle asti. Se muistuttaa ulkomuodoltaankin suuresti hieskoivua. Sen kasvutapa on hieman karkeapiirteisempi ja lehti kookkaampi ja soikeampi. Nimensä se on saanut nimensä vaaleasta tuohesta, joka lohkeilee paperimaisina levyinä ja rullautuu papyrusmaisesti. Tuohen väri vaihtelee alkuperästä riippuen ja istutuksissa suositaan muotoja, joissa tuohi on valkoinen ja ehyt.

Suomessa paperikoivu on kestävä ainakin Oulun korkeudelle, ja sitä kasvaa harvinaisena vanhoissa puistoissa. Talvenkestävyydessä tuntuu kuitenkin olevan vaihtelua eri alkuperien välillä, samoin kuin kasvutavassa ja tuohen koristeellisuudessa.

Intiaanit hyödynsivät paperikoivua monin tavoin. Sen vettäpitävästä tuohesta tehtiin muun muassa kanootteja.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Paperikoivu
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Betula
Laji: 
papyrifera
Koko: 
8–20 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan pohjoisosat. Paperikoivulla on useita maantieteellisiä muunnoksia.
Kuvaus: 
Keskikokoinen, usein monirunkoinen, avoimella paikalla leveälatvuksinen puu. Kuori kerman- punertavanvalkoinen tai puhtaan valkoinen, usein paperimaisesti lohkeileva. Lehdet soikeat, sahahampaiset.
Kasvupaikka: 
Aurinko, keskiravinteinen, tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V. Hyvin pohjoiset alkuperät menestynevät Lapissa asti mutta huonommin etelässä.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content