Ketunmäki

Likusterisyreeni poikkeaa suuresti muista syreenien (Syringa) suvun kasveista. Se kasvaa Suomessakin puumaiseksi, ja luonnossa se voi kasvaa parhaimmillaan 20-metriseksi. Likusterisyreeni kukkii syreeneistä viimeisenä, vasta juhannuksen jälkeen tai heinäkuussa tuoksuvin, kermanvalkoisin jopa 30-senttisin huiskilokukinnoin. Nimi viittaa pienten kukkien yhdennäköisyyteen likusterin (Ligustrum vulgare) kanssa.

Virginianalppiruusu on kotoisin Pohjois-Amerikasta Appalakkien vuoristosta. Se kasvaa luontaisesti avoimilla paikoilla vuorten lakialueilla ja rinteillä, joissa se muodostaa laajoja upeasti kukkivia kasvustoja yhdessä mm. liekkiatsalean (Rhododendron calendulaceum) kanssa. Se on ikivihreä, tuuhea, muodoltaan pyöreä pensas. Kukat ovat leveän kellomaisia, väreiltään violetteja, valkoisia tai vaalean violetinpunaisia ja niissä on keltavihreää kuviointia.

Komealupiini tuotiin Mustilan Etelärinteelle aikoinaan maanparannuskasviksi. Se kykenee juuristobakteeriensa avulla sitomaan typpeä suoraan ilmasta ja rehevöittämään maata. Lisäksi juuristo rikkoo tiivistyneitä maarakenteita. Lupiinia kasvaa nykyisin paikoitellen runsaana valoisilla paikoilla sekä Etelärinteellä että Ketunmäessä. Sen mieluisimpia leviämispaikkoja ovat kuitenkin hiekkaiset tienvarret peltojen keskellä.

Vuorijalava kasvaa luontaisena Etelä-Suomessa hyvin harvinaisena, pieninä ja hajanaisina esiintyminä, useimmiten puronvarsimetsissä. Istutettuna se menestyy Oulussakin. Se on levinneisyydeltään eurooppalainen puu, jonka levinneisyys ulottuu Brittein saarilta Länsi-Venäjälle Mustan- ja Kaspianmeren väliselle alueelle.

Suuri osa Arboretum Mustilan sireeneistä eli syreeneistä on tarkemmin tunnistamattomia Villosae-ryhmään kuuluvia lajeja ja risteymiä. Ne ovat syntyneet Villosa-sektion lajien ja lajikkeiden vapaapölytteisistä siemenistä. Usein on hyvin vaikeaa ulkonäön perusteella tunnistaa, mitä pensaat pitävät sisällään, ja ovatko ne "puhtaita" lajeja vai risteymiä.

Nuokkusyreenin tiiviin tähkämäiset, parinkymmenen sentin pituiset kertohuiskilokukinnot nuokkuvat todella selvästi alas kaartuen. Siemenkodat taas kääntyvät ylöspäin, mistä nuokkusyreeni on saanut nimensä reflexa. Nuput ovat yleensä karmiininpunaiset, mutta kukat vaalenevat kukinnan kestäessä lähes valkoisiksi.

Rusokirsikka on pieni tai keskikokoinen, usein säännöllisen muotoinen puu, joka kukkii aikaisin, muiden puiden vasta varovasti heräillessä kevääseen. Kukkiessaan se on puiston tai puutarhan kiistaton prinsessa: koko puu peittyy ruusunpunaisiin, suurehkoihin kirsikankukkiin. Kukinnan lumoa korostaa sen lyhytaikaisuus; loistoa kestää vain viikon verran.

Orapihlajien (Crataegus) laajan suvun noin 140 lajia levittäytyvät luontaisina Pohjoiseen Amerikkaan ja koko Euraasiaan. Suku tarjoaa paljon muitakin Suomeen sopivia lajeja kuin tutun aitaorapihlajan (C. grayana). Välkeorapihlaja on pieni, leveälatvuksinen puu, jolla on kiiltävät, liuskaiset lehdet. Se kukkii keväällä valkoisin kukin ja ilahduttaa syksyisin punaisilla marjoillaan ja usein myös kauniilla syysvärityksellä. Koristekäytössä tämä viehättävä pikkupuu on tuiki harvinainen.

Idänorapihlaja on mainio puu orapihlajien (Crataegus) suvussa, josta löytyy oikeita helmiä ympäristöämme monipuolistamaan niin idästä kuin Atlantin takaa. Idänorapihlaja pysyy kooltaan hillittynä, kasvaa kuitenkin tukevaksi puuksi eikä vaadi kasvupaikaltaan ihmeitä. Lisäksi se on monen vuodenajan koriste: alkukesästä sitä koristavat runsaat, valkoiset kukat, kesällä leveät, tummanvihreät lehdet, syksyllä loistokas pronssinpunainen ruska ja mustat marjat, talvella kauniskuvioinen runko ja jykevä oksisto. Kestävyyskin riittää pohjoiseen Suomeen saakka.