Terttuaralia on varjoisassa metsäpuutarhassa viihtyvä kookas perenna. Sillä on trooppisen näköiset, kahteen kertaan parilehdykkäiset lehdet ja komeat valkoiset kukkatertut. Terttuihin kehittyvät syömäkelvottomat marjat ovat aluksi vihreitä ja muuttuvat kypsinä mustanpunaisiksi. Koko kasvi on voimakastuoksuinen.
Araalioihin kuuluu sekä puuvartisia kasveja että perennoja, ja monet niistä leviävät juurakkonsa avulla. Niin tekee terttuaraliakin, joka muodostaa ajan myötä laajenevan kasvuston. Pienikin juurenpätkä jatkaa kasvua, joten sille kannattaa varata rajattu kasvupaikka.
Luontaisesti terttuaralia kasvaa itäisen Pohjois-Amerikan rehevissä metsissä. Intiaanit käyttivät sen aromaattisesta juuresta tehtyä teetä muun muassa selkäkipuun ja yskänlääkkeenä.