Arboretum Mustilassa tutkitaan koti- ja ulkomaisten puuvartisten kasvien kasvatusta käytännössä. Tämä pitää sisällään mm. kestävän kasvimateriaalin etsintää, siementen keruuta, taimien kasvatusta, istutusten seurantaa ja hoitoa sekä kirjanpitoa. Tässä joitain esimerkkejä käytännön työstä:
Kasvimateriaalin hankinta
Kaupallisilta siementen ja taimien toimittajilta on yleensä hyvin vaikeaa saada kasveja varustettuna riittävän täsmällisillä alkuperätiedoilla. Usein lisäysmateriaali on kerätty sieltä mistä se on ollut helposti saatavissa, yleensä liian leudoilta seuduilta, jotta ne kykenisivät menestymään riittävän hyvin Mustilassa. Poikkeuksena ovat metsäsiementen toimittajat, joiden on pakko huomioida alkuperän merkitys.
Arboretum Mustila on viime vuosikymmenten aikana tehnyt viisi omaa siemenkeruumatkaa: Pohjoiseen Keskilänteen 1993, itäiseen Pohjois-Amerikkaan 1996 ja 2002, Slovakian vuoristoihin 2005 ja Appalakeille 2017. Matkoilla on kerätty suuri määrä erilaisia siemeniä Suomea vastaavilta ilmastoseuduilta tarkoin keruupaikkatiedoin ja samalla solmittu kontakteja, joiden avulla täydennyksiä on ollut mahdollista tilata myöhemmin. Mustilassa kasvaa myös jonkun verran kasveja Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan keruumatkoilta Japanin Hokkaidolle 1993, Koillis-Kiinaan 1994 ja Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan ja Albertaan 1995 sekä kasviharrastajien ja -tutkijoiden matkoillaan tekemiä keruita.
Arboretum Mustila kerää siemeniä ja pistokkaita arboretumista myös muita vastaavia arboretumeita ja kasvitieteellisiä puutarhoja varten eri puolille pohjoisen pallonpuoliskon kylmiä seutuja. Vastaavasti sieltä toimitetaan siemeniä Mustilaan. Siemenvaihtoerät ovat tavallisesti pieniä mutta varustettu tarkoilla alkuperätiedoilla.
Alkuperien vertailu ja seuranta
Mustilan istutuksiin pyritään hankkimaan samasta kasvista useita eri alkuperiä levinneisyysalueen kylmimmistä osista. Vertailulla pyritään etsimään ja valikoimaan kaikkein parhaiten Mustilassa viihtyvät alkuperät. Seulontaa saman alkuperän yksilöiden välillä tehdään taimistolla paitsi talvenkestävyyden myös kauneusarvojen perusteella. Istutuksiin päätyvät kustakin erästä vahvimmat taimet.
Taimien kehityksen seurantaa ja kirjanpitoa jatketaan istutuksen jälkeen. Parhaiden yksilöiden jälkeläisistä istutetaan aikanaan kasvamaan seuraava sukupolvi. Esimerkiksi purppurapihtaa (Abies amabilis) kasvaa Mustilassa jo kolmannessa sukupolvessa. Myös poikkeuksellisia yksittäiskasveja saatetaan ottaa kasvulliseen lisäykseen ja nimetä lajikkeiksi. Näistä tunnetuimpia esimerkkejä ovat mustilanhortensia (Hydrangea paniculata 'Mustila') sekä kotimaiset alppiruusulajikkeet.
Usein koekasvatuksessa on luonnonkeruualkuperiä, mutta useimmista kasvitieteellisistä puutarhoista poiketen Mustilassa ei kaihdeta viljelykantojen käyttöä silloin kun niillä on hyviä ominaisuuksia. Koekasvatuksessa on myös jonkun verran lajikkeita ja lajikkeiden siemenjälkeläisiä mm. magnolioiden suvuista.
Alppiruusujen ja atsaleojen risteytysjalostus on liittynyt Mustilaan 1970-luvulta lähtien. Ensimmäiset vuosikymmenet tuo työ tapahtui Helsingin yliopiston puitteissa. Nykyisin koristekasvien jalostus valtion tuella on päättynyt. Arboretum Mustilassa alppiruusujen ja atsaleojen risteytystyö kuitenkin jatkuu.
Lisäys ja taimikasvatus
Kunkin kasvin siementen idätykseen ja taimikasvatukseen liittyvät omat niksinsä. Ne selviävät lopulta vasta käytännössä kokeilemalla, joskin kirjallisuudesta on usein apua. Monet Mustilan parhaistakin kasveista vaativat taimistolla tiettyjä olosuhteita, jotta kasvatus onnistuisi. Esimerkiksi purppurapihta (Abies amabilis) ja lännenhemlokki (Tsuga heterophylla) vaativat talvisin suojaa auringolta ja ahavalta, tammien ja magnolioiden juuristot eivät kestä astiaan jäätymistä, alppiruusujen ja atsaleojen juuristot tarvitsevat ilmavan kasvualustan jne.
Vieraslajien seuranta
Joskus käy niin, että vierasperäinen kasvi alkaa viihtyä uudella kasvupaikallaan liian hyvin ja lähtee leviämään lähiympäristöön. Tästä voi olla suurta haittaa, sekä ekologisesti että rahalla mitaten, silloin kun leviäminen on voimakasta ja vaikeasti hallittavaa ja kasvilla on taipumus muodostaa suuria yhtenäisiä kasvustoja haudaten alkuperäisen kasvillisuuden alleen. Maailmalla on tästä surullisia esimerkkejä. Suomen poikkeuksellisessa ilmastossa voimakkaasti leviäviä puuvartisia vieraslajeja on havaittu vain vähän. Useimmat ovat lintujen levittämiä marjovia pensaita kuten isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) ja terttuselja (Sambucus racemosa). Pitkäaikaisen kasvatuksen seuranta arboretumeissa auttaa ennakoimaan ja välttämään riskejä.
Opinnäytteet
Käytännön työ vie leijonanosan säätiön pienen henkilökunnan työajasta, ja tutkielmien, artikkeleiden ja kirjojen julkaisuun liikenee aikaa suhteessa niukasti. Arboretumista ovatkin kirjoittaneet vuosien saatossa oman väen ohella myös lukuisat opiskelijat ja ulkopuoliset tutkijat. Arboretumista ja sen kasveista kiinnostuneet tutkijat ja opinnäytetyön tekijät toivotetaan tervetulleiksi Mustilaan. Yhteydenotot toimistoon tai suoraan toiminnanjohtaja Jukka Reinikaiselle.