Mustilan Arboretumiin saatiin vuonna 1931 Pohjois-Koreasta, Pungsan-vuoristosta ohotanalppiruusun siemeniä. Niistä kasvoi kuitenkin jotain muuta.
Taimet osoittautuivat japaninalppiruusun (R. brachycarpum) aiemmin huonosti tunnetuksi, rotevakasvuiseksi, isolehtiseksi ja -kukkaiseksi korealaiseksi muodoksi, joka 1970 nimettiin alalajiksi Rhododendron brachycarpum subsp. tigerstedtii. Suomeksi se tunnetaan nimellä mustilanalppiruusu ensimmäisen viljelypaikkansa mukaan.
Mustilanalppiruusu selvisi ainoana alppiruusuna täysin vauriotta talvisodan pakkasista. Poikkeuksellisen hyvä talvenkesto antoi pohjan Suomessa tehdylle alppiruusujen jalostustyölle, joka aloitettiin Helsingin yliopistossa 1973. Jalostustyön perustana olivat Mustilassa kasvavat kestävät alppiruusut ja tärkeimpänä emopensaana oli mustilanalppiruusu. Jalostustyön tuloksena syntyneitä lajikkeita on ollut myynnissä vuodesta 1990 lähtien. Sen sijaan itse mustilanalppiruusua ei ole kasvatettu myyntiin juuri missään.
Alppiruusulaakson eteläosissa kasvavat alkuperäiset, vanhat mustilanalppiruusut on helppo tunnistaa pelkästään suuresta koostaan. Lehdet ovat tummanvihreitä, kiiltäviä ja suuria ja suojautuvat kylmältä ja kuivumiselta kiertymällä tiiviille rullalle pienelläkin pakkasella. Pensaat kukkivat runsaasti noin joka kolmas vuosi. Kukat ovat avoimen kellomaisia, valkeita ja ruskeatäpläisiä ja puhkeavat kesäkuun alkupuolella.