Rhododendron albrechtii - keisariatsalea

Japani pysyi pitkään suljettuna eurooppalaisilta katseilta, ja siksi tämäkin kaunis kesävihanta atsalea on jäänyt länsimaissa turhan vähälle huomiolle. Keisariatsalean toi eurooppalaiseen tietoisuuteen Michael Albrecht, joka työskenteli Venäjän konsulaatissa Hakodatessa, Hokkaidon saarella 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kuitenkin vasta 1900-luvun alkuvuosina keisariatsaleaa saatiin laajemmin länsimaisiin kokoelmiin.

Hokkaidon ja Honšun vuoristojen ylärinteillä kylmässä ilmastossa viihtyvä keisariatsalea on hidaskasvuinen muutaman metrin korkuinen pensas. Aikaisin keväällä, kun muu luonto näyttää vielä viettävän talvilepoa, puhkeavat syklaaminpunaiset atsaleankukat lehdettömien versojen kärkiin. Pian kukinnan alettua kasvavat myös uudet lehdet muodostaen tälle atsalearyhmälle tyypillisiä viiden lehden ryppäitä versojen kärkiin.

Suomessa keisariatsalea on vuosikymmenten aikana osoittautunut yhdeksi kestävimmistä atsalealajeista, joskin ankara keväthalla saattaa vioittaa sen varhaisia nuppuja ja kukkia. Tätä kaunista pensasta tulisikin saada laajemmin puutarhojemme keväistä kukintakautta aikaistamaan.

Suomenkielinen nimi
Keisariatsalea
Heimo
Ericaceae
Suku
Rhododendron
Laji
albrechtii
Koko
1–1,5 m, luontaisena jopa 3 m.
Kotipaikka
Japani, Hokkaidon ja Pohjois-Honšun vuoristot.
Kuvaus
Kesävihanta, harvaoksainen pensas, jolla syklaaminpunaiset tai violetit viisiterälehtiset kukat toukokuussa. Soikeat lehdet, joissa karvoitusta, rypäinä viisittäin tai vuorottain pitkin versoa. Lehvästön syysväri keltainen.
Kasvupaikka
Aurinkoinen tai puolivarjoisa kasvupaikka suojapuuston alla, keski- tai runsasravinteinen, hapan ja tuore kasvualusta
Menestyminen
Vyöhykkeet I–II.
Ryhmittely
Lehtipuut ja -pensaat
rhododendron_albrechtii_kukinta_jsaarinen.jpg
Location