Luontainen levinneisyys
Maapallon ilmastollisesti kaikkein kestävin hevoskastanjalaji on pohjoisamerikkalainen ohionhevoskastanja (Aesculus glabra). Se on kotoisin nimensä mukaisesti Suurten järvien eteläpuolelta, Ohiosta ja sen länsipuolelta aina Teksasiin saakka. Toinen lähes yhtä kestävä laji on keltahevoskastanja (A. octandra), jonka levinneisyysalue on hieman eteläisempi. Molempia lajeja viljellään huomattavasti pohjoisempana ja ne ovat osoittautuneet hämmästyttävän kestäviksi verrattuna eteläiseen kotipaikkaansa. Ne ovat myös risteytyneet runsaasti ja tällä keinoin on saatu valittua kestäviä ja koristeellisia kantoja viljelyyn.
Lajikuvaus
Ohionhevoskastanjahybridit ovat pienikasvuisia, kookkaan omenapuun kokoisia puita. Ne ovat osoittautuneet selvästi balkaninhevoskastanjaa (Aesculus hippocastanum) nopeampikasvuisiksi. Runko on aikuisilla puilla harmaa ja syväuurteinen. Lehdet ovat yleensä 5-lehdykkäiset, sirommat kuin balkaninhevoskastanjalla. Niiden väri ei myöskään ole yhtä tummanvihreä, vaan lehdet ovat vaaleampia. Mustilassa ruostesienet ovat jonain vuosina aiheuttaneet täpläisyyttä. Parhaimmillaan lehdet saavat oranssinpunaisen syysvärin, mutta tätä ei aina näy kehittyvän. Kukinto on kuten balkaninhevoskastanjalla, mutta väriltään vihreänkeltainen. Hedelmä on samanlainen piikikäs pallero kuin muillakin hevoskastanjilla. Keltahevoskastanjahybridit ovat suurempikasvuisia ja muistuttavat balkaninhevoskastanjaa enemmän. Lehdet ovat varsin koristeellisia, väriltään tummanvihreitä ja lehtisuonia niissä on tiuhassa. Syysväri on yleensä keltainen. Kukinto on keltainen ja hedelmä kuten muilla hevoskastanjoilla.
Menestyminen sekä viljely meillä ja muualla
Viljelykokemuksia kummastakaan lajista ei juuri Suomesta ole. Toistaiseksi kumpikin vaikuttaa ainakin yhtä kestävältä kuin meillä yleisesti viljelty balkaninhevoskastanja. Todennäköisesti ohionhevoskastanjahybridit ovat selkeästi kestävämpiä. Etenkin USA:ssa kummatkin ovat hyvin tavallisia lajeja, mutta keltahevoskastanjaa tapaa yleisesti myös muualta. Ohionhevoskastanja on Pohjois-Amerikan ulkopuolella hieman harvemmin viljelty. Keltahevoskastanjahybridit ovat menestyneet meillä toistaiseksi I-II-vyöhykkeillä ja ohionhevoskastanjahybridit ainakin vyöhykkeillä I-III.
Käyttö
Kummatkin ovat varsin hyviä, jopa erinomaisia puita käytettäväksi yksittäin tai pieninä ryhminä. Ohionhevoskastanja soveltuu pienen kokonsa vuoksi myös valitettavasti alati pieneneviin pihoihin.
Kasvupaikkavaatimukset
Hevoskastanjat ovat melko vaateliaita kasvualustansa suhteen. Sen tulee olla ravinteikas, hikevä, mutta läpäisevä. Valon suhteen ne ovat erittäin vaativia eivätkä siedä lainkaan varjostusta. Kasvupaikan tulee siis olla lämmin.
Lisäys ja taimikasvatus
Hevoskastanjia lisätään siemenestä. Siemen ei saa kuivua keräyksen jälkeen, vaan tulee varastoida kylmässä ja kosteassa, jolloin se vääjäämättä itää lopputalvesta. Toinen tapa on kylvää siemen myöhään syksyllä ulos noin 5 cm syvyyteen. Siemenet saavat talven aikana kylmäkäsittelyn ja itää noin 120 päivän käsittelyn jälkeen, mikäli jyrsijät eivät ole syöneet niitä kaikkia. Taimet olisi parasta kasvattaa aluksi pedissä, jossa on runsaasti hiekkaa. Tällöin juuristo kehittyy hyvin. Astiassa hevoskastanjoita on vaikea kasvattaa. Parivuotiaat taimet voidaan koulia peltoon kahdeksi vuodeksi. Nopea kasvu ja suuri valontarve vaikeuttavat pian taimiviljelyä tiheillä istutuksilla. 3-4-vuotias taimi on valmis istutettavaksi.