Havuterassi

'Bougie' on kesähortensian (H. bretschneideri) Arboretum Mustilasta löytynyt hyvin erikoinen muoto, jonka pitkänomaisissa, riippuvissa kukinnoissa on paljon kerrannaisia laitakukkia. Kukissa voi nähdä viitteitä ihmeköynnöksen (Bougainvillea) kukintoihin, josta lajikenimi 'Bougie' onkin johdettu.

Soma pikkuinen metsäalppikello on kotoisin vuoristosta, mutta kyllä se viihtyy tasamaallakin. Tärkein edellytys on riittävä varjo. Metsäalppikellon lehdet ovat munuaismaisia, melko paksuja ja jäykkiä ja ne säilyvät talven yli vihreinä. Havupuut ovat parhaita suojan antajia, etenkin keväällä kun lehtipuissa ei vielä ole lehtiä ja aurinko paistaa lämpimästi. Auringossa alppikellon lehdet vaalenevat ja niihin voi jopa tulla ruskeita, kuivia laikkuja.

Hienolehtinen mutta tuuheakasvuinen karhunjuuri kasvaa luonnonvaraisena Euroopan vuoristoseuduilla. Se on tyypillisesti alppiniittyjen kasvi. Brittein saarilla sen omimmat kasvupaikat ovat Skotlannin ylämaiden laitumet.

Laakakataja kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikan pohjoisosissa laajalla alueella New Foundlandilta Pohjoisen jäämeren tuntumaan kallioisilla hiekkarannoilla, vuoristoissa, niukkaravinteisissa metsissä ja soilla. Se kestää kuumaa yhtä hyvin kuin kylmää, pitää auringosta, mutta sietää myös jonkin verran varjoa.

Pohjoisamerikkalainen hortensialaji Hydrangea arborescens ei itsessään ole erityisen näyttävä, ja sitä näkeekin lähinnä vain tieteellisissä kokoelmissa. Tästä lajista kehittyneitä muunnoksia ja nimettyjä lajikkeita, pallohortensioita, on Suomessa kuitenkin viljelty jo pitkään.

Makedonianmännyn siemeniä saatiin Mustilaan jo 1907 bulgarialaiselta metsänhoitajalta. Siemenet oli kerätty Rila-vuoristosta, jossa eteläisestä sijainnista huolimatta keskilämpötilat ovat alhaisia ja lumi sulaa vasta kesäkuussa. Makedonianmänty kasvaa Balkanin vuoristoseuduilla jäänteenä jääkautta edeltävän aikakauden eurooppalaisista metsistä. Bulgarian ja historiallisen Makedonian lisäksi sitä kasvaa Albaniassa ja Montenegrossa.

Kalliovuortenkataja on levittäytynyt laajalle Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristossa useimmiten noin 1500 metrin korkeudella. Se muodostaa paikoitellen laajoja, maisemalle leimaa-antavia kasvustoja. Kalliovuortenkataja saattaa kasvaa yli kymmenmetriseksi, pylväsmäiseksi tai kartiomaiseksi puuksi tai siitä voi tulla epäsäännöllisen pyöreä pensas, joka haarautuu jo rungon tyvellä voimakkaiksi sivuhaaroiksi.

Kataja eli kotikataja on maailman laajimmalle levinnyt havupuulaji. Se kasvaa kaikilla pohjoisen pallonpuoliskon mantereilla arktiselta tundralta subtropiikkiin. Tämä edellyttää hyvää sopeutumiskykyä erilaisiin olosuhteisiin. Katajan kasvupaikkavaatimukset ovatkin väljät. Sitä kasvaa sekä karuilla kallioilla että rehevissä lehdoissa.

Katajan kasvutapa vaihtelee pensasmaisesta, maata pitkin mataavasta pylväsmäiseen, joskus jopa puumaiseen muotoon. Eri muotoja esiintyy runsaasti näiden väliltä. Valikoituja muotoja myös tuotetaan ja myydään yleisesti lajikkeina.

Seitsensormiaralia on sukunsa ainoa laji, todellinen kasvimaailman vastine amurintiikerille. Se on sopeutunut kestämään Koillis-Aasian lehtometsävyöhykkeen hyisiä talvia, vaikka se ulkoisesti näyttää trooppisten viidakoiden kasvilta. Suomalaisen silmiin se tuo helposti mieleen tutun huonearaalian (Fatsia japonica), jolle se onkin sukua. Kotiseudullaan se kasvaa massiiviseksi, jopa 30-metriseksi puuksi, jonka runkokin saattaa olla halkaisijaltaan reilusti toista metriä. Runko on paksujen, lyhyiden piikkien peitossa kuten oksatkin.