Aika ajoin käy niin, että muutaman kasvin pienkokeisiin perustuvat nuivat arviot jostakin kasvista menevät uusiksi laajempien istutuskokeiden valossa. Japanilainen nikkonpihta on oiva esimerkki. Tämä aiemmin harrastelijakuriositeettinä pidetty harvinainen pihtalaji on 1990-luvulla perustetuissa uusissa istutuskokeissa osoittautunut yhdeksi kaikkein parhaista pihdoista piha- ja puistopuukäyttöön.
Lumihortensia on keskimatalahko, iso- ja pyöreälehtinen pensas sukulaisensa pallohortensian tapaan, mutta sen lehdet ovat alapinnalta täysin liidunvalkoiset. Tämä antaa sille häkellyttävää lisäarvoa tuulisilla paikoilla puuskien heilutellessa lehtien valkoisena väikkyvää alapintaa näkyviin. Toki myös 12–18 cm leveät kukinnot, joiden suuruutta isot laitakukat korostavat, ovat näkemisen arvoinen ilmestys. Kukinta alkaa säästä ja paikasta riippuen heinäkuun lopulla ja kestää elokuulle.
'Bougie' on kesähortensian (H. bretschneideri) Arboretum Mustilasta löytynyt hyvin erikoinen muoto, jonka pitkänomaisissa, riippuvissa kukinnoissa on paljon kerrannaisia laitakukkia. Kukissa voi nähdä viitteitä ihmeköynnöksen (Bougainvillea) kukintoihin, josta lajikenimi 'Bougie' onkin johdettu.
1. Arboretumin toimisto ja Puistokahvila
2. Tallinvintti (museo)
3. Mustila Puutarhan taimimyymälä (aiemmin Mustilan taimitarhat)
4. Mustila Viini ja Viinitupa
Soma pikkuinen metsäalppikello on kotoisin vuoristosta, mutta kyllä se viihtyy tasamaallakin. Tärkein edellytys on riittävä varjo. Metsäalppikellon lehdet ovat munuaismaisia, melko paksuja ja jäykkiä ja ne säilyvät talven yli vihreinä. Havupuut ovat parhaita suojan antajia, etenkin keväällä kun lehtipuissa ei vielä ole lehtiä ja aurinko paistaa lämpimästi. Auringossa alppikellon lehdet vaalenevat ja niihin voi jopa tulla ruskeita, kuivia laikkuja.
Hienolehtinen mutta tuuheakasvuinen karhunjuuri kasvaa luonnonvaraisena Euroopan vuoristoseuduilla. Se on tyypillisesti alppiniittyjen kasvi. Brittein saarilla sen omimmat kasvupaikat ovat Skotlannin ylämaiden laitumet.
Laakakataja kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikan pohjoisosissa laajalla alueella New Foundlandilta Pohjoisen jäämeren tuntumaan kallioisilla hiekkarannoilla, vuoristoissa, niukkaravinteisissa metsissä ja soilla. Se kestää kuumaa yhtä hyvin kuin kylmää, pitää auringosta, mutta sietää myös jonkin verran varjoa.
Pohjoisamerikkalainen hortensialaji Hydrangea arborescens ei itsessään ole erityisen näyttävä, ja sitä näkeekin lähinnä vain tieteellisissä kokoelmissa. Tästä lajista kehittyneitä muunnoksia ja nimettyjä lajikkeita, pallohortensioita, on Suomessa kuitenkin viljelty jo pitkään.
Makedonianmännyn siemeniä saatiin Mustilaan jo 1907 bulgarialaiselta metsänhoitajalta. Siemenet oli kerätty Rila-vuoristosta, jossa eteläisestä sijainnista huolimatta keskilämpötilat ovat alhaisia ja lumi sulaa vasta kesäkuussa. Makedonianmänty kasvaa Balkanin vuoristoseuduilla jäänteenä jääkautta edeltävän aikakauden eurooppalaisista metsistä. Bulgarian ja historiallisen Makedonian lisäksi sitä kasvaa Albaniassa ja Montenegrossa.
Kalliovuortenkataja on levittäytynyt laajalle Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristossa useimmiten noin 1500 metrin korkeudella. Se muodostaa paikoitellen laajoja, maisemalle leimaa-antavia kasvustoja. Kalliovuortenkataja saattaa kasvaa yli kymmenmetriseksi, pylväsmäiseksi tai kartiomaiseksi puuksi tai siitä voi tulla epäsäännöllisen pyöreä pensas, joka haarautuu jo rungon tyvellä voimakkaiksi sivuhaaroiksi.