Acer pictum

Acer pictum subsp. mayrii - sahalininvaahtera

Tämän idänvaahteran alalajin sanotaan esiintyvän ainoastaan Japanissa ja sielläkin hyvin pienellä alalla. Mustilaan se on kuitenkin saatu Sahalinin saarelta, jossa sitä myös kasvaa. Idänvaahterasta sen erottaa parhaiten pyöreiden, mutta lähes aina viisiliuskaisten lehtiensä puolesta. Idänvaahteralla liuskoja on seitsemän. Sahalininvaahteran voi sekoittaa myös lähisukulaiseensa kappadokianvaahteraan (Acer cappadocicum), joka taasen on kotoisin Kaukaasian vuoristoseuduilta.

Acer pictum subsp. mono - idänvaahtera

Idänvaahtera kasvaa luontaisena Kiinassa, Venäjän Kaukoidässä, Koreassa ja Japanissa. Laajasta levinneisyysalueesta johtuen sen eri kannat poikkeavat jonkin verran toisistaan sekä ulkomuotonsa että ilmastollisen sopeutuneisuutensa puolesta. Idänvaahteran lehdet muistuttavat kotimaista metsävaahteraamme, mutta ne ovat pienemmät, ja lehtiliuskat ovat lähes tasasivuiset. Muutoinkin koko puu on kuin pienoisversio kotimaisesta metsävaahterastamme (A. platanoides), ja äärimmäisen käyttökelpoinen koristepuu, mikäli meille sopivia alkuperiä olisi helposti saatavilla.