Pähkinärinne

Pähkinäpensaan luontainen levinneisyysalue kattaa Aasian luoteisosat ja Euroopan aina Välimeren rannikolta Keski-Skandinaviaan ja Suomen rannikolle. Suomessa se kasvaa runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Se suosii rinteitä ja kallioiden alustoja ja viihtyy lehtometsien suojissa.

Mustavaahtera on hyvin läheistä sukua sokerivaahteralle (Acer saccharum), ja näitä kahta alalajia on vaikea erottaa toisistaan. Erottaviksi tuntomerkiksi mainitaan tummempi runko ja vähemmän teräväpiirteisesti liuskoittuneet, kolmijakoiset lehdet. Levinneisyydeltään se on selvästi sokerivaahteraa eteläisempi, mutta on silti menestynyt hyvin Mustilassa vuonna 1992 Etelä-Ontariosta Guelphistä saatuna alkuperänä. Mustavaahteran sanotaan sietävän hyvin kuivuutta, lämpöä ja kylmyyttä Yhdysvaltain Keskilännessä.

Monimuotoinen kujasalava on valkosalavan (S. alba) ja silosalavan (S. euxina) risteymiä monessa polvessa keskenään ja takaisinristeymiä kantalajeihin. Puut vaihtelevat niin korkeudeltaan ja kasvutavaltaan kuin versojensa värin ja lehtiensä muodonkin osalta. Rehevillä ja kosteilla paikoilla niistä kasvaa suuria, leveälatvuksisia puita, jotka saattavat tuoda matkailijan mieleen etelänmaiden öljypuut.

Kapealehtinen keltapäivänlilja on vanha perinneperenna. Siitä käytetään myös nimeä sitruunalilja. Päivänliljat eivät nimestään huolimatta ole sukua liljoille, vaan kuuluvat omaan heimoonsa. Niiden tieteellinen nimi Hemerocallis tulee kreikasta ja tarkoittaa "kaunis vain päivän verran".

Sinikukkainen vuorikaunokki on parhaimmillaan puistometsässä, jossa se saa omia aikojaan levitä vapaasti. Jos kasvupaikka ei ole liian ravinteinen, vuorikaunokki leviää maltillisesti maanalaisten rönsyjensä avulla. Kasvutapakin on parempi tällaisilla paikoilla. Nämä edellytykset yhdistyvät Mustilan Pähkinärinteen kuivassa, kivikkoisessa pohjoispäässä, jota lukemattomat vuorikaunokit koristavat kukinnallaan keskikesällä.

Isolehtilehmus on täydessä kukinnassaan näyttävä, tuoksuva puu, jonka levinneisyysalue kattaa Manner-Euroopan. Kookkaan puun runko on muhkuraton ja vesaton, latvus säännöllinen ja pyöreä. Isolehtilehmuksella on nimensä mukaisesti suuret lehdet, metsälehmuksen lehtiä suuremmat. Kukinto on 2–5-kukkainen nuokkuva viuhko, hedelmät ovat usein kookkaita ja heikommin tai selvemmin viisisärmäisiä. Hedelmät eivät ole helposti sormien välissä rikki muserrettavia.

Kriminlehmus on puuerikoisuus, jonka syntyä ei vieläkään ole pystytty täysin tyydyttävästi selvittämään. Se on ilmeisen spontaanisti Krimin niemimaalla syntynyt risteymä, jonka kantavanhempina pidetään metsälehmusta (T. cordata) ja harvinaista kriminkiiltolehmusta (T. dasystyla subsp. dasystyla).

Isolehtinen valkovatukka on pohjoisamerikkalainen, Suomessa täysin talvenkestävä puisto- ja suojapensas. Samaan vatukoitten (Rubus) sukuun kuuluu ruohoja ja juurivesallisia pensaita, joista monia viljellään marja- ja koristekasveina tai hyödynnetään luonnossa poimien. Tutuin lienee koko maassa yleinen vadelma eli vattu (R. idaeus).

Tammi on Euroopan puista kenties kaikkein arvostetuin. Vuosisatoja on hyödynnetty tammen lujuutta, suurta kokoa ja lahonkestoa niin laivanrakennuksessa, huonekaluissa kuin viinitynnyreissäkin. Tammi saattaa elää tuhat vuotta, ja suuret puuvanhukset ovat arvostettuja maamerkkejä. Suomessa vanhoja tammia näkee kuitenkin harvoin, sillä vuosisatojen ajan tammimetsiä on raivattu pelloiksi ja parhaita puita kaadettu kallisarvoisen puutavaran vuoksi.