Keski- ja Itä-Euroopan vuoristoalueilla yleinen saksanpihta on monelle tuttu kuusipuu perinteisestä saksalaisesta joululaulusta "O Tannenbaum". Tuuheat oksat ja säännöllinen kasvutapa ovat tehneet siitä suositun koristepuun keskieurooppalaisissa puistoissa ja pihoissa.
Aitopihta kasvaa varsin suppealla alueella Pohjois-Amerikan läntisellä rannikkovyöhykkeellä lähinnä Kaskadivuoristossa Washingtonin pohjoisrajalta Oregonin ja Kalifornian rajalle. Alueella sataa runsaasti ja talvisin lumipeite on paksu. Aitopihta muodostaa sekametsiä muiden havupuiden kanssa. Useimmista pihdoista poiketen se saattaa elää jopa 300 vuotta.
Korkkipihta on lännenpihdan äärimmäisen eteläinen muunnos, jota aluksi pidettiin omana lajinaan. Sen erottaa lännenpihdasta helpoiten hyvin vaaleanharmaan, lähestulkoon kermanvärisen, korkkimaisen pehmeän kuorensa johdosta. Neulaset ovat tuuheat ja kauniin siniharmaat, kuten lännenpihdan eteläisillä vuoristomuodoilla.
Virginianpihta kasvaa hajanaisina esiintyminä Appalakkien vuoristossa Pohjois-Amerikan itäosissa 1600–2000 metrin korkeudella. Ylimmillään se esiintyy puhtaina metsinä, alempana sekametsissä useimmiten punakuusen (Picea rubens) kanssa. Alueelle on tyypillistä melko kostea, usein myös sumuinen ilmasto. Appalakkien ylärinteiden puusto lienee kylmemmän ilmastojakson jäänne samaan tapaan kuin koreanpihdan (Abies koreana) harvat esiintymät Etelä-Korean vuoristoissa.
Säännöllisen yläviistot oksat antavat japaninpihdalle monen mielestä hyvin "japanilaisen" ulkomuodon. Kauniin kasvutapansa ja tuuheiden, alapinnalta hohtavanvalkoisten neulastensa johdosta japaninpihta on yksi Mustilan koristeellisimpina pidetyistä havupuista. Pohjoisrinteessä on kaksikin japaninpihtametsikköä, joista vanhempi on istutettu todennäköisesti 1930-luvulla, nuorempi vuonna 1995.
Kapeana korkeaksi kasvava siperianpihta on useimmille suomalaisille Abies-suvun tutuin laji. Se on myös ensimmäinen Mustilassa viljelty vierasperäinen havupuulaji. Siperianpihtaa eli pihtakuusta tai siperian jalokuusta, kuten sitä aiemmin kutsuttiin, on käytetty paljon puisto- ja pihapuuna etenkin 1800-luvulla. Sen riippuvia oksia ja kapeita, monihaaraisia latvuksia voidaan nykyisin pitää jopa tunnusomaisena suomalaisen maaseudun kulttuurimaisemalle.
Sahalininpihta on nopeakasvuinen havupuu, joka sopii sekä koristepuuksi että puuntuotantoon. Se järeytyy nopeasti tukkipuun mittaan mutta vaikuttaa pihdaksi melko pitkäikäiseltä. Rehevillä kasvupaikoilla se kilpailee puuntuottokyvyssä jopa kotimaisten havupuiden kanssa. Leveän latvuksen oksat kasvavat "japanilaistyylisesti" hieman yläviistoon, ja pitkien, peittävien neulasten ansiosta nuorena hontelo puu kehittyy vanhemmiten hyvin lehteväksi ja tuuheaksi. Sahalininpihta kasvaa luontaisesti Sahalinin, Kuriilien ja Hokkaidon saarilla.
Troijanpihta kasvaa Turkin länsiosissa suppealla vuoristoalueella. Tieteellinen nimi equi-trojani viittaa antiikin tarusta tunnettuun Troijan puuhevoseen, jonka raaka-aineena läheisillä vuorilla kasvava pihta olisi hyvinkin voinut toimia. Troijanpihta ja muut vähän-Aasian vuoristoissa kasvavat pihdat ovat aiheuttaneet kasvitieteilijöille päänvaivaa, sillä rikkonaisella levinneisyysalueellaan niistä ei ole kehittynyt selvärajaisia lajeja. Nykyään troijanpihta tavallisesti yhdistetään turkinpihdan (Abies bornmuelleriana) kanssa kaukasianpihdan (A.
Kauniskasvuinen kaukasianpihta lienee nykyään Euroopan taloudellisesti tärkein pihtalaji – ei niinkään luontaisella kasvualueellaan Kaukasusvuorilla, vaan Länsi-Euroopassa joulupuutuotannossa. Se on näyttävyydeltään lähes purppurapihdan (A. amabilis) luokkaa. Pitkät neulaset peittävät oksat tuuheasti joka suuntaan siirottaen, ja oksat kasvavat kauniina, säännöllisinä kiehkuroina. Lauhkean, mereisen ilmaston alueella kotiseudullaan kaukasianpihta saavuttaa parhaimmillaan jopa 70 metrin mitan ja kasvaa siten korkeammaksi kuin mikään muu puulaji Euroopassa.
Ohotanpihta on kotoisin Koillis-Aasiasta Ohotanmeren itä- ja kaakkoispuolisilta alueita. Eteläisimmät kasvupaikat ovat sirpaleisilla alueilla Korean vuoristoissa. Ohotanpihta on läheistä sukua siperianpihdalle (Abies sibirica) ja on eräänlainen välittävä muoto siperian- ja sahalininpihdan (A. sachalinensis) välillä. Pohjois-Mantšuriassa tavataan ohotan- ja siperianpihdan välimuotoa (Abies × sibirico-nephrolepis).