Salix

Suomessa viljellyt hopeasalavat ovat hyvin yhtenäisiä keskenään ja ilmeisesti venäläistä alkuperää. Yli sata vuotta hopeasalava tunnettiin nimellä hopeapaju. Se on kaunis, siro- ja riippaoksainen puu, jonka mesinystyiset hedekukinnot keväällä kuhisevat mehiläisiä. Se on ollut suosittu pihapuu koristeellisten hopeanväristen lehtiensä vuoksi. Myös järeytyvän rungon pitkittäiset uurteet ja sävy ovat koristeellisia. Puu on erityisen näyttävä ikääntyessään ja suurten sivuoksien kärkihaarojen alkaessa riippua.

Keltasalava on kujasalavien eli valkosalavan (S. alba) ja silosalavan (S. euxina) risteymien joukkoon kuuluva pajupuu, joka ei eroa muista kujasalavista kuin oksien keltaoranssin värin puolesta. Väri on kirkkaimmillaan kevättalvella ja nuorissa oksissa, siksi keltasalavia leikataankin toisinaan niin sanotusti tapille eli metrin parin kantoon, josta sitten kasvaa voimakkaan värisiä vesaoksia. Vapaasti kasvaessaan keltasalavasta voi kehittyä hyvällä paikalla jopa 25-metrinen puu, jonka rungolla voi olla läpimittaa yli metrin.

Monimuotoinen kujasalava on valkosalavan (S. alba) ja silosalavan (S. euxina) risteymiä monessa polvessa keskenään ja takaisinristeymiä kantalajeihin. Puut vaihtelevat niin korkeudeltaan ja kasvutavaltaan kuin versojensa värin ja lehtiensä muodonkin osalta. Rehevillä ja kosteilla paikoilla niistä kasvaa suuria, leveälatvuksisia puita, jotka saattavat tuoda matkailijan mieleen etelänmaiden öljypuut.

Raita kuuluu Euraasiassa laajimmalle levittäytyneisiin puuvartisiin: sen luontainen levinneisyys ulottuu Atlantin rannikolta pohjoisen kylmiä meriä myötäillen Tyynenmeren rannikolle asti. Suomenkielinen nimi tulee rungon kuoren ristikkäisistä uurteista. Hede- ja emikukinnot ovat raidalla eri puuyksilöissä, ja varhain keväällä komeasti kukkivat hedepuut erottuvat keltaisena hehkuen aukeiden reunoilla. Tuolloin raidat ovat talviuniltaan heränneiden mehiläisten tärkeitä ravintokasveja.

Juutinraumansalava on Etelä-Ruotsista luonnosta löydetty riippuvaoksainen salava, jolla on riippasalavien tapaan pitkät, kapeat lehdet ja kesän mittaan maahan tai veteen asti taipuvat kauniit riippaoksat. Oksien punakellertävä väri voimistuu talvella ja tekee puusta näyttävän myös lehtien varistua.

Oksien keltainen väri muistuttaa tunnettua 'Chrysocoma'-riippasalavaa, josta juutinraumansalavan myös arvellaan polveutuvan. Siitä poiketen juutinraumansalava kuitenkin on emikasvi ja sitä pidetään emoaan talvenkestävämpänä.

Aidot riippasalavat, lähes myyttisen aseman saavuttaneet niin sanotut itkupajut, ovat valitettavasti liian talvenarkoja Suomessa kasvatettaviksi. Kestävämpien lajien kanssa tehdyillä risteymillä on kuitenkin menestymisen mahdollisuuksia. Mustilassa 2000-luvulla kokeilluista lajikkeista yllättäen parhaiten on menestynyt 'Blanda'-niminen lajike, jota arvellaan silosalavan (S. euxina) ja itkusalavan (S. babylonica) risteymäksi. Tämän lajikkeen toi Tanskasta Suomeen pajutietäjä Tapani Uronen vuonna 2003.