Luontainen levinneisyys
Keltakoivu on pohjoisamerikkalainen laji, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu mantereen koillisosiin Suurilta järviltä itään. Se ulottaa alueensa havupuuvyöhykkeen rajalle saakka.
Lajikuvaus
Keltakoivu kasvaa luontaisilla alueillaan komeaksi, 30 metrin mittaiseksi puuksi. Viljeltynä se jää tätä pienemmäksi. Kasvupaikasta riippuen puut ovat meillä 5-15 metrin pituisia. Nimensä keltakoivu on saanut keltaisesta puuaineestaan, joka on arvokasta. Rungon kuori on harmahtava, eikä tuohi irtoa meikäläisten koivujen tapaan. Lehdet ovat suuria, pitkulaisia, valkopyökin lehtiä muistuttavia. Ne saavat keltaisen syysvärin. Siemennorkot ovat suuria ja paksuja, mutta lyhyitä.
Menestyminen sekä viljely meillä ja muualla
Keltakoivun on todettu menestyvän Suomessa ainakin I-II-vyöhykkeillä. Käyttämällä pohjoisia siemenalkuperiä se menestynee vielä III-vyöhykkeellä saakka. Keltakoivua on viljelty meillä harvinaisena jo pitkään, mutta se ei koskaan ole yleistynyt. Muualla maailmassa keltakoivu on verrattain yleisesti käytetty koristepuu.
Käyttö
Keltakoivu on näyttävä laji, jonka ilmiasu muistuttaa varttuneena jaloja lehtipuita. Sitä voidaan käyttää samaan tapaan yksittäispuuna tai ryhminä.
Kasvupaikkavaatimukset
Keltakoivu viihtyy parhaiten lämpimässä, syvämultaisessa maassa. Valoisuuden suhteen se ei ole yhtä vaatelias kuin meikäläiset koivut vaan viihtyy puolivarjossakin. Kasvupaikan tulisi kuitenkin olla lämmin.
Lisäys ja taimikasvatus
Siemen itää koivujen tapaan valossa eikä sitä peitetä. 60-75 vuorokauden kylmäkäsittely edesauttaa itämistä suuresti. Mikäli siemen kylvetään syksyllä ulos, ei kotimaisten koivujen siementämisestä kylvöastiaan ole juurikaan haittaa, kuten usein vieraita koivuja viljellessä on. Keltakoivun taimi poikkeaa niin paljon muista koivuista, että on helppo koulia ne erilleen. Viljelyssä käytetään koivuille soveltuvia kennoja tai potteja. Taimet siirretään kahden vuoden jälkeen peltoon, jossa ne kasvavat 2-6-vuotiaiksi riippuen halutusta koosta. Keltakoivu ei ole ekologisesti pioneerilaji, joka näkyy myös sen taimikasvatuksessa. Hallanaroilla paikoilla taimet kärsivät suuresti ja pensastuvat. Suojaisilla taimialueilla ne ovat nopeakasvuisia ja helppoja kasvattaa.