Tammi on Euroopan puista kenties kaikkein arvostetuin. Vuosisatoja vanhat perinteet ovat hyödyntäneet tammen lujuutta, suurta kokoa ja lahonkestoa niin laivanrakennuksessa, huonekaluissa kuin viinitynnyreissäkin. Olemme lukeneet, kuinka Keski-Euroopassa hienoimpien runkojen myyntihinnalla on voinut ostaa jopa uuden saksalaisen auton. Myös meillä Suomessa tammi saattaisi olla Etelä-Suomen parhailla kasvupaikoilla paitsi maisemallisesti kaunis, mutta myös puuntuotosmielessä mielekäs vaihtoehto perinteisiä metsänviljelypuulajeja täydentämään.
Tammi kestää nuorena voimakasta varjostusta, ja sen voi istuttaa verhopuuston alle tai vesakkoon perattuihin aukkoihin. Varjostuksessa kasvaneista tammista saadaan suoria, hieno-oksaisia puita, mikä ei helposti onnistu aukealla pellolla ilman oksien jatkuvaa leikkaamista.
Leikkaamista kannattaa kyllä tarpeen mukaan käyttää, sillä tammi sietää mainiosti myös elävien oksien leikkaamisen. Leikkuuarvista ei yleensä leviä väri- tai lahovikaa. Muista jaloista lehtipuista jalavat sekä saarni kestävät myös melko hyvin oksien karsintaa, kun taas vaahteran eläviä oksia ei pidä karsia.
Tammea uhkaa monen muun lehtipuun tavoin nuorena myyrät, jänikset sekä peurat ja hirvet. Mikäli halutaan välttyä tuhoilta saattaa olla viisasta suojata taimet suojaputkin. Yleisimmin käytetty 120 cm pituinen itsestään maatuva putki on riittävän korkea myös jänistuhoja ehkäisemään, mutta sekään ei suojaa peurojen ja hirvien syönniltä. Tammen on todettu hyötyvän suojauksesta myös suojaputken aikaansaaman kasvunlisän vuoksi.
Tammi palelluttaa lehtensä helposti myöhäisissä keväthalloissa. Isojen puiden kohdalla vahinko on vähäinen puiden kasvattaessa muutamasa viikossa uudet lehdet. Pienet taimet sitävastoin saattavat helposti pensastua hallanaralle paikalle istutettuna. Tammi on hyvin väljä kasvupaikkavaatimustensa suhteen pysyen hyvin hengissä jopa kuivahkolla kankaalla sekä tasaisella savimailla, mutta metsiköitä perustettaessa ovat tiiviit alavat maat yleensä liian kylmää. Myöskään maaperän kalkkipitoisuuden suhteen tammi ei ole erityisen vaatelias vaan menestyy hyvin muita Jaloja lehtipuita happamammassa maassa, jossa pH on 5-6 välillä.