Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-96-265
alkuperä: Pakenham, Ontario, Kanada 45°15'N, 76°20'W
Eurooppalaista valkopyökkiä (C. betulus) vastaa Pohjois-Amerikassa on nyt kokeiltava Carpinus caroliniana. Sitä tavataan itäisen Pohjois-Amerikan alueella aina eteläiseen Ontarioon ja Quebeciin saakka. Lännessä lajin esiintyminen ulottuu Suurille järville ja idässä Atlantille. Kanadassa ja USA:ssa paikallista valkopyökkilajia pidetään eurooppalaista valkopyökkiä talvenkestävämpänä.
Laji on pienikokoinen puu kotiseudullaankin, joka harvoin yltää edes 8-9 m mittaan. Yleisemmin se on 5-6 m korkuinen pieni puu. Puun runko on hyvin erikoisen näköinen, sillä sileän, tummanharmaan kuoren alla on painautumia, jotka saavat rungon näyttämään ikäänkuin jännitetyltä lihakselta. Paikallisesti lajia kutsutaankin mm. nimellä 'musclewood', 'hauispuu'. Lajin puuaines on erittäin kovaa ja sitä on käytetty mm. työkalujen varsissa. Valkopyökit eivät kasvitieteellisesti ole sukua varsinaisille pyökeille (Fagus spp.), vaan ne kuuluvat koivukasveihin.
Carpinus caroliniana sietää erittäin hyvin varjostusta ja kasvaa hyvin myös muun kasvillisuuden alla. Se vaatii hikevän, kostean ja lämpimän maan sekä suojaisan kasvupaikan. Kanadassa sitä on käytetty myös aitakasvina, johon se arvatenkin sopii hyvin. Laji on kuitenkin lehtipuuksi varsin hidaskasvuinen. Tämä valkopyökkilaji saa kauniin oranssinsävyisen syysvärin, mikäli se saa riittävästi valoa.
Valkopyökkilajien siemen on yleensä syvässä lepotilassa ja vaatii sekä lämmin- että kylmäkäsittelyn itääkseen. Keväällä tai alkukesällä kylvetyn siemenen odotetaan itävän kylvöä seuraavana keväänä. Valkopyökit tulisi siirtää lopulliselle kasvupaikalleen nuorina, sillä ne kärsivät siirtämisestä suurempina taimina. Taimet kannattaa suojata jäniksiä vastaan.